ruutupunontaa

korkea kori juhla mokka kahvipaketeista

Halusin kokeilla kapean ja korkean korin punontaa. Tämä kori muodostuu kulmapaloista, ruuduista ja kolmioista. Kaksi kutakin. Käytän tätä kylpyhuoneen peilikaapissa säilytyskorina, kun hyllykorkeus on riittävä ja tilan saa hyvin tällä käyttöön.

Leikkasin koriin suikaleet vanhoista Juhla Mokka kahvipusseista valkoisten logojen kohdalta. Korin pohjaksi punoin kaksi kulmapalaa. Kummassakin 9 suikaletta.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kulmapalojen yläpuolella on korin sivuina kaksi ruutua. Yhdessä ruudussa 12 suikaletta.

Korin yläreuna muodostuu kahdesta kolmiosta, joissa on kummassakin 6 suikaletta.

Korin osat on yhdistetty saranoistaan lahjanarulla ja lisäksi yläreunaan on pujotettu lahjanaru pitämään yläreuna tukevammin kasassa.

Käytin koriin 15,3 cm leveitä kahvipusseja, joista leikkasin 6,8 cm leveitä suikaleita 54 kpl. Taiteltuna 2,3 cm.

Korin pohja 10,5 cm x 10,5 cm
Korin korkeus 21 cm

korkea kori juhla mokka kahvipaketeista Read More »

kolme kahvipussikassia vanhoista kulta katriina paketeista

Sain ison kasan vanhoja Kulta Katriina paketteja ja suunnittelin niistä kolme erilaista kassia. Suunnittelin kuosit niin että jokaisesta kahvipaketista saa kolme erilaista suikaletta, jotka tulee omiin kasseihinsa. Paketteja ei ollut niin paljon, että olisin saanut pelkästään niistä riittävästi suikaleita kasseihin, mutta uudemmat Kulta Katriina paketit ovat myös saman levyisiä ja sain niillä täydennettyä kassien suikaleet.

jatkuu mainoksen jälkeen



Ensimmäiseen kassiin valitsin kahvipaketin yläreunasta osan, jossa on keltaista ja kultaista kuviointia. Testailin erilaisia vaihtoehtoja kassin kuosiksi ja halusin tehdä kassista kelta-musta ruudullisen näköisen.

Kassin alaosan ja pohjan ruudut punoin samoista suikaleista, joissa toinen pää on keltaista ja toinen mustaa. Asettelemalla suikaleet oikein tulee ruutuun ruudullinen kuvio. Yläosan ruutuihin käytin kahvipakettien alareunoista leikattuja mustia kapeampia suikaleita, joilla ruutuihin tuli hauska liukuvärimäinen kuosi.

Seuraava kassi on kahvipaketin keskiosan Kulta Katriina tekstin kohdalta leikattu. Kassin suikaleita on täydennetty uudemmista Kulta Katriina paketeista, joissa on samanlainen kaunokirjoitusteksti, mutta mustalla taustalla. Halusin tähänkin liukuvärimäistä kuosia ja suunnittelin kassiin kellertävät diagonaaliraidat.

Kolmas kassi on kahvipakettien alareunasta leikatusta kahvikuppikuvasta. Siitä tulee kiva lähes mustavalkoinen kuosi, josta saa muodostettua myös esim. diagonaaliraidat kassiin. Toinen vaihtoehto voisi olla pystyneliöt kassin isommille sivuille. Lisäksi tässä käytin myös mustia suikaleita, jotka on leikattu uudemmista Kulta Katriina paketeista.

jatkuu mainoksen jälkeen



Ruudut yhdistin 1 cm leveällä lahjanarulla ja kassien yläreunat viimeistelin 4 mm mustalla polyesterinyörillä. Kantohihnaksi valitsin viininpunaisen (sopi mielestäni parhaiten kolmanteen kassiin, jossa on punertavaa väriä) 2 cm leveän t-nauhan, jota ostin ison kelan Ompelijanmaailmasta. Ensimmäisen kassin tein jo aiemmin violetilla nauhalla, mutta vaihdoin sen, jotta sain kaikkiin saman väriset nauhat. Nämä kassit menivät työkavereille joululahjoiksi.

Käytin kasseihin 15,2 cm leveitä kahvipusseja, joista leikkasin toiseen ja kolmanteen kassiin 6,8 cm leveitä suikaleita 168 kpl/kassi. Ensimmäisessä kassissa on kahta eri suikaleleveyttä, joista kapeammat ovat 5,1 cm leveitä. Taiteltuna suikaleet ovat noin 2,3 cm ja 1,7 cm leveitä.

Kassin pohja 15 cm x 30 cm
Kassin korkeus 30 cm

kolme kahvipussikassia vanhoista kulta katriina paketeista Read More »

pikkulaukku pauligin kaupunkikahvipaketeista

Sain idean tähän pikkulaukkuun koreista, joita olen tehnyt ruutupunontaa ja siksakpunontaa soveltamalla. Olen aiemmin punonut korit, joissa siksak on punottu tasaisen 3+3 tai 4+4 suikaletta rinnakkain sijaan 2+4 tai 3+5.

esimerkkejä neliön ja siksakin yhdistämisestä

Korin pohjana on ollut yksi ruutu ja sivut muodostuvat osittain ylöspäin taitetuista ruudun kulmista sekä siksakista. Tämän laukun suunnittelin niin että siksakin rinnakkaisia suikaleita on 1+5.

jatkuu mainoksen jälkeen



Pohja on siis tavallinen ruutu. Laukun sivut muodostuu 1+5 siksakista, joka on osittain taitettu yläreunasta. Olkainhihnan kiinnittämistä varten punoin laukun sivuihin d-renkaat, joihin irtohihnan saa kiinnitettyä.

Laukun läppä on sovellettu erilaisista punontatekniikoista niin että sain siitä sopivan muotoisen ja siksakin yläreunaan sopivan.

Kappaleiden yhdistämiseen käytin lahjanarua, jolla viimeistelin myös läpän reunan ja käänsin siksakin yläreunan.

jatkuu mainoksen jälkeen



Läpän kiinnikkeenä käytin vanhasta laukusta pelastettua magneettinappia.

Käytin laukkuun 15,3 cm leveitä kahvipusseja, joista leikkasin 7 cm leveitä suikaleita 12 + 24 + 12 kpl. Taiteltuna 2,4 cm.

Laukun pohja 3,5 cm x 17,5 cm
Laukun korkeus 15 cm

pikkulaukku pauligin kaupunkikahvipaketeista Read More »

Siksak laukku Parisien kahvipusseista

Tilasin netistä d-renkaita ja päätin testata niiden käyttöä olkalaukussa. Isommassa laukussa paino saattaa vaikuttaa d-renkaiden toimivuuteen, mutta tällaisessa pienemmässä laukussa renkaat eivät tunnu kovin paljon rypistävän kahvipussisuikaleita. D-renkaat on punottu siksak punokseen niin että niiden suorat osat ovat punoksen sisäpuolella ja kaarevat osat ulkopuolella. Punonnassa täytyy vaan oikeassa kohdassa pujottaa suikaleet renkaista läpi ja jatkaa punontaa normaaliin malliin. D-renkaat voi lisätä myös jälkikäteen purkamalla punosta siihen asti, mihin renkaat haluaa asettaa.

Laukun punoin siksakilla. Pohja on 24 suikaleella punottu ja siitä taittuu laukun sivuiksi kuusi sakaraa. Sivut koostuvat pohjan sakaroiden lisäksi kahdesta kuuden siksakin pituisesta siksak-renkaasta. Laukun läppä muodostuu kahdesta samanlaisesta lyhyestä siksak-palasta, joiden päät on päätelty punomalla suikaleiden päät kääntämällä. Ohjeen löydät videolta sivun lopusta.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kiinnikkeenä läpässä on kaksi vanhasta käsilaukusta pelastettua magneettinappia. Läpän magneetit on kiinnitetty vain punoksen sisimpään kerrokseen ja vastakappaleet kokonaan punoksen läpi. Laukun käyttötarkoituksesta riippuen voi olla hyvä esim liimata jokin tarra laukun sisäpuolella magneettinappien suojaksi, etteivät ne raavi laukun sisään laitettavia tavaroita.

Laukun olkaimena voi käyttää mitä vaan irto-olkainta. Tässä käytössä Globe Hopelta ostettu turvavyöolkain. Pidän näissä kahvipusseista punotuista lakuista, kun ne pitävät hyvin muotonsa ilman mitään tukikankaita tai muita tukirakenteita. Sisäpuolelle voisi kyllä ommella vuorikankaan, jotta saisi vetoketjullisen pikkutaskun, mutta samaan tarkoitukseen voi käyttää laukun sisällä sopivaa pienempää pussukkaa pikkutavaran säilyttämiseen.

jatkuu mainoksen jälkeen



Siksak laukku Parisien kahvipusseista Read More »

Mad weave kolmiopohjainen kori

Punontaleirin jälkeen innostuin suunnittelemaan tähtiporraspunonnalla erilaisia korin muotoja. Pohjien muotoja piirtelin niin, että kopioimalla loin ensin tähtikuvion, johon piirsin erilaisia pohjamuotoja, joissa kulmat tulee tähtien keskelle tai sakaroiden kärkiin. Pohjan sivut kulkevat punoksessa salmiakkiruutujen kärjestä vastakkaiseen kärkeen.

Tämä kori on kuvassa pienempi kolmiomainen muoto.

jatkuu mainoksen jälkeen



Heti ensimmäisenä testasin vähän kolmiompaa pohjaa, joka on kuitenkin kuusikulmainen. Käytin punontaan leiriltä yli jääneitä suikaleita, jotka olin leikannut puoliksi. Suikaleet tässä olivat siis 2cm x 80cm. Kolmiopohja näyttää toimivan aivan hyvin, mutta eipä tällä tietysti tähti- tai porraskuviointi onnistu samalla tavalla kuin leirillä punotussa isossa korissa. Mutta sepä ei itseäni haittaa yhtään.

Tästä en kuvannut videota, mutta punontaan voi soveltaa muita tähtiporraspunonnan ohjeita.

Mad weave kolmiopohjainen kori Read More »

Keltainen Brazil kynäpurkki

Tämä kynäkori on helppo ja nopea projekti, johon riittää 8 kahvipussia / 32 suikaletta. Projekti vaatii vähän sorminäppäryyttä, eli ei välttämättä ole ihan aloittelijoille sopiva valinta. Kori on muodoltaan sama kuin kahdesta kaksikulmaisesta ruudusta tehty kori. Erona tekniikan lisäksi on se, ettei tätä tarvitse ommella, mutta kahvipusseja tarvitsee yhden enemmän. Tässä ei myöskään tule saranoita korin yläreunaan, vaan jäljelle jäävät lenkit taitellaan vahvistamaan reunaa.

Leikkasin suikaleet Brazil kahvipusseista ilman tiettyä kuosisuunnitelmaa. Suikaleleveys on laskettu kahvipussin leveydestä vähentämällä 1 cm. Tämä riittää punontavaraksi ruutumyllytekniikassa, kun saranoita ei tarvita. Suikaleet on taitettu kolmeen osaan ja kuviossa valitsin korin ulkopuolelle osat, joissa ei näy valkoista Paulig logoa eikä viivakoodia. Sisäpuolella näkyy valkoiset logot.

jatkuu mainoksen jälkeen



Punonnan voi aloittaa joko pohjan kulmista tai sivujen ruuduista. Itse aloitin punomalla ensin kolme ruutua, jonka jälkeen yläreunan lenkit oli helppo taitella reunan sisäpuolelle. Lenkit voi taitella myös punonnan lopuksi. Kolmen ruudun ja lenkkien päättelyn jälkeen punoin pohjan kulmat ja viimeisenä neljännen ruudun. Valmiiksi punottuun koriin jäi viimeiseksi taiteltaviksi kaksi reunan lenkkiä, joiden päät leikkasin, ettei reunaan jäänyt kovin montaa ylimääräistä kahvipussikerrosta.

Korin pohjan koko on 7,5 x 7,5 cm ja korkeus 11,3 cm.

Keltainen Brazil kynäpurkki Read More »

Kahvipussikassi diagonaaliraidoilla

Suunnittelin uusia kuvioita kahvipussikasseihin ja siksak-punonnasta inspiroituneena päätin testata diagonaaliraitaista kuviota yksivärisillä suikaleilla. Valitsin pohjaväriksi uusimpien Juhla Mokka pussien punaisen, jota leikkasin pussien yläosista. Raitoja leikkasin Parisien, Reykjavik ja Brazil pusseista. Jokaiseen raitaan kului 12 kahvipussia, koska leikkasin jokaisen suikaleen omasta pussistaan.

jatkuu mainoksen jälkeen



Suikaleet tässä kassissa ovat käytännössä samalla tavalla tehty, kuin ruutupunonnassa. Suikaleleveys 7cm ja suikaleita yhteensä 168 kpl (12+12+12+132). Pohja muodostuu kahdesta ruudusta ja kassin sivut ovat vaan vähän erilailla punottu. Sivujen muodostaminen on periaatteessa samaa tekniikkaa, kuin 4 suikaleen siksakilla punottu suora punos. Tässä suikaleita on 6 kpl, mutta siksakkia ei silti punota kolmella rinnakkaisella suikaleella, vaan kahdella. Alta löytyvältä videolta voit katsoa tarkemman kuvauksen punonnan etenemisestä.

Punomalla muodostetaan kassin sivut kahtena renkaana, jotka lopulta yhdistetään ompelemalla saranoista, kuten normaalissa ruutupunonnassa. Kassin sivurenkaisiin jää pieniä kahden suikaleen levyisiä saumoja, joiden yhdistäminen on vähän näpertämistä verrattuna ruutupunonnan pitkiin yhtenäisiin saumoihin.

jatkuu mainoksen jälkeen



Valmiin kassin pohjan koko on 15cm x 30cm ja korkeus 30cm.

Kahvipussikassi diagonaaliraidoilla Read More »

Punontaleiri Enä-Seppä 2023

Osallistuin tänä kesänä ensimmäistä kertaa kahvipussipunontaleirille. Punontaleiri oli Kahvipussien ihmeet ryn järjestämä neljän päivän leiri Enä-Sepän leirikeskuksessa Vihdissä. Leirille kokoontui 35 innokasta kahvipussipunojaa ympäri Suomen (pari myös Tanskasta asti) opettelemaan uusia punontatekniikoita ja viettämään aikaa yhdessä muiden punojien kanssa.

Leirin ohjelmassa oli erilaisia työpajoja, joista itse olin opettamassa yhtä. Osallistuin myös pariin työpajaan, missä opin uusia tapoja punoa kahvipusseja. Oheisohjelmana oli mm. kahvipussivaihtareita, tarvikemyyntiä, arpajaiset, tehtävärata ja saunomista.

jatkuu mainoksen jälkeen



Omassa työpajassani opetin ruutumyllypunontaa. Se oli monille punojille vielä vähän tuntemattomampi tekniikka, niin valitsin työpajaan osallistujille valittavaksi joko pienen korin tai kassin, jotka kasataan ruutumylly-ruuduista. Ennakkotehtävinä oli kahvipussien leikkaaminen ja taittelu. Työpajassa opeteltiin ruutujen punominen, yhdistäminen sekä reunojen ja reikien viimeistely. Aika perusasiat siis. Ohjeet työpajan tehtäviin voit ladata tästä.

Voit myös katsoa ohjeet videolta:

Oman opetuksen jälkeen osallistuin tähtiporraspunonnan työpajaan. Ennakkotehtävinä työpajassa oli silittää avattuja kahvipusseja pitkiksi levyiksi. Levyt leikattiin 4cm leveiksi suikaleiksi, joiden pituus oli noin 150cm. Lopuksi suikaleet taitettiin pituussuunnassa kahteen osaan, jolloin lopullinen leveys oli 2cm. Ennakkotehtävät aloitin tietysti hyvissä ajoin pari päivää ennen leiriä ja huomasin, että silittäminen ja leikkaaminen olivatkin melkoisen aikaa vieviä työvaiheita. Hyvä siis ettei niihin tarvinnut leirillä enää käyttää aikaa.

Kahvipussit silitetään oikeat puolet vastakkain limittäin asetettuna. Silityslaudan ja -raudan suojaksi kahvipussien alle sekä päälle asetetaan leivinpaperit, jotka estävät muovin sulamisen kiinni työvälineisiin. Kahvipusseja prässätään silitysraudalla (**)-lämmöllä muutaman sekunnin ajan. Sain kahvipussit silittäessä rypistymään hieman, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan hienon näköinen. Käytin työhön erilaisia kuviollisia kahvipusseja, joita ei ollut riittävästi omaan työhönsä. Nurjan puolen tein Presidentti -kahvipussien sisäkerroksista, jolloin se oli yksivärinen hopea.

Asettelin kahvipussit takasaumojen reunoista vierekkäin, koska takasaumassa kahvipussin reuna on suora, eikä sitä tarvinnut leikata. Seuraavalla kerralla asetan pussit kuitenkin toisinpäin ylä ja alareunat vierekkäin, jolloin kahvipussilevystä tulee vähän leveämpi. Haluan myös välttää takasaumojen hopeisia ja valkoisia viiruja keskellä pitkiä suikaleita.

jatkuu mainoksen jälkeen



Tähtiporraspunonnassa punoksen kuvioksi muodostuu tähtiä tai porraskuvio riippuen punontaan käytettävien suikaleiden väreistä. Itse valitsin työhön kuitenkin sen verran sekalaisia kahvipusseja, että koriini ei muodostunut oikein mitään tunnistettavaa kuviota. Tämä vaati hieman erilaista sopeutumista ohjeiden tulkintaan, kun punonnassa ei pystynytkään seuraamaan tähtikuvion syntymistä. Alkukankeuden jälkeen punonta alkoi kuitenkin sujua hyvin, eikä kuvioiden puute lopulta häirinnyt tekemistä kovin paljon. Lopputulos oli melko värikäs ja ainakin uniikki kori.

Tähtiporrastyöpajan jälkeen aloin jo suunnitella uusia projekteja ja erilaisia muotoja, joita tällä tekniikalla voisi punoa. Etenkin ilman tähti-tai porraskuviota muotojen kanssa voi käyttää enemmän luovuutta säännöllisen kuusikulmion sijaan.

Toisena työpajana osallistuin pienen kynäkorin punontaan. Kori punottiin vinopunonnalla ja erikoisuutena pohjaan tehtiin normaalista poikkeavat kulmat. Käytin työhön tähtiporrastyöpajasta jääneitä silitettyjä suikaleita, kun en ollut tehnyt sitä varten taiteltuja ja teipattuja suikaleita. Ainakin punonta oli helppoa näillä silitetyillä suikaleilla, jotka olin leikannut 2cm leveiksi tätä työtä varten. Suikaleiden pituus oli noin 80cm ja niitä oli yhteensä 8kpl. Videolta voit katsoa ohjeen tämän korin punontaan.

Punontaleiri oli kokemuksena erittäin miellyttävä (myös Nalle tykkäsi). Oli kiva päästä tutustumaan muihin punojiin ja haastamaan itseään opettelemalla uutta. Leirillä oli mielestäni sopivasti ohjelmaa, mutta myös hyvin omaa aikaa ja vapautta valita, mihin kaikkeen haluaa osallistua. Tietysti oli myös mahtavaa, kun sai olla monta päivää miettimättä että mitä tänään syötäisiin, kun joku muu oli tehnyt sen työn leiriläisten puolesta. Lopuksi vielä pieni video leirimatkan tunnelmista!

Punontaleiri Enä-Seppä 2023 Read More »

siksak punontaa juhla mokka joulu kahvipaketeista

Vuoden 2020 Juhla Mokka joulupaketeissa on hauska neulekuviointi. Paketin alareunassa on sydänkuvio, jota on käytetty tässä projektissa tavallisten Juhla Mokka pakettien yksivärisen punaisen kanssa.

Kahvipaketeista on punottu siksak-punonnalla kaksi reunakerrosta koriin ja korin pohja on punottu samasta punontatekniikasta johdetusti yksivärisistä suikaleista.

jatkuu mainoksen jälkeen



Ohjeen korin punomiseen voit katsoa videolta:

Koriin on käytetty yhteensä 92 kahvipussia, joista jokaisesta on leikattu yksi suikale. Suikaleista 52 kpl on yksivärisiä ja 40 kpl sydänkuvioisia.

Suikaleiden koko on 15,3 x 7 cm. Taitetun suikaleen leveys on 2,4 cm.

Korin pohjan koko on 14 x 21 cm ja korkeus 17,5 cm.

siksak punontaa juhla mokka joulu kahvipaketeista Read More »

kahvipussikassi ruutumyllypunonnalla

Tässä vuosien varrella olen punonut kymmeniä kahvipussikasseja, mutta kaikki niistä on olleet samalla ruutupunonta-tekniikalla. Ainoastaan kahvipussit ja suikaleiden leveydet on olleet kasseissa ovat vaihdelleet. Viime aikoina olen kuitenkin kokeillut erilaisia punontatekniikoita ja suunnitellut kassiprojekteja myös niitä käyttäen. Tässä ensimmäinen kokeilu ruutumyllypunonnalla.

Kulta Katriinan paketit ovat viime aikoina vaihtuneet mattapintaiseen ja hieman kuviollisempaan suuntaan. Niitä vielä kerätessä on hyvä käyttää pois vanhemmat mallit, joita on päässyt kertymään reilusti erityisesti perinteistä ja luomua. Tähän kassiin suikaleet on leikattu niin, että suikaleen alareunassa on keltainen tai vihreä raita. Suikaleen yläosa on musta, jossa on Kulta Katriina tekstiä.

Kassin suunnittelin niin, että vaakasuuntaiset suikaleet ovat vihreäraitaisesta luomukahvista ja pystysuikaleissa on keltaiset raidat perinteisen kahvin paketeista. Kassin pohjassa on keltaraitaiset suikaleet. Keltaiset ja vihreät raidat on myös asetettu kassissa aina saman suuntaisesti. Vihreä suikaleiden yläreunassa ja keltainen vasemmassa reunassa.

jatkuu mainoksen jälkeen



Videolta voit katsoa ohjeen kassin valmistamiseen.

Kassiin on käytetty 162 kahvipussia. 66 kpl vihreää ja 96 kpl keltaista. Suikaleita on siis yhteensä 162 kpl.

Suikalekoko on 15 x 7,2 cm ja taitetun suikaleen leveys on 2,4 cm.

Kassin pohjan koko on 15 x 30 cm ja korkeus 27,5 cm, mikä on ruutupunonnalla valmistettua kassia matalampi yhden suikaleen verran.

kahvipussikassi ruutumyllypunonnalla Read More »

Scroll to Top