Juhla Mokka Special Edition

ohje kahvipussikassin punontaan: juhla mokka 90 vuotta

Sain toiveen kahvipussikassista, jossa olisi kuosina Juhla Mokka 90 vuotta kahvipakettien etuosassa näkyvä vuosiluku 1929. Nämä kahvipaketit ovat lähes kokonaan eri punaisen sävyjä ja kultaisia kuvioita ja tekstejä. Ainoat tähän värimaailmaan kuulumattomat osat ovat paketin sivujen Juhla Mokka ja Jubileums Mocca logot sekä takaosassa oleva viivakoodi.

En pitänyt tätä tiettyä vuosiluku-osaa kahvipaketin kuviosta erityisen kiinnostavana enkä keksinyt siitä hienoa kuosia, joten päätin punoa sekoittaen näistä kahvipaketeista leikattuja suikaleita keskenään ilman säännöllistä kuosia. Päätin myös säilyttää pakettien yläosat, mikäli P-logon yläpuolella oli riittävästi materiaalia sen käyttämiseen muussa punonnassa. Valkoisen logon piilottamiseen kiinnitin myös huomiota, jotta valmiissa kassissa ei näy kirkkaan valkoisia kuvioita, vaan värit pysyvät punaisessa ja kultaisessa.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kassi koostuu 14 punotusta ruudusta, joissa jokaisessa on 12 suikaletta (yhteensä 168 kpl). Yhden suokaleen leveys on 7 cm ja yhdestä kahvipaketista on leikattu 2-3 suikaletta. Ostin tätä kassia varten uutta viininpunaista nauhaa (Ompelijanmaailmasta), jolle löytyy toivottavasti jatkossa käyttöä muihinkin kahvipussikasseihin. Ruudut on yhdistetty toisiinsa mustalla 1 cm leveällä muovisella lahjanauhalla ja kassin yläreuna on viimeistelty 4 mm mustalla polyesterisellä anorakkinyörillä (myös Ompelijanmaailmasta). Videolta näet punontaohjeen kokonaisuudessaan:

Kassin koko on 30 x 30 x 15 cm.

korin punonta sekalaisista juhla mokka kahvipaketeista

Kahvipussipunonnassa jää usein yli reilusti kahvipussien osia, mikäli punoo kuoseja, joihin sopii vain osa kahvipussista. Itselläni näin käy erityisesti Juhla Mokka kahvipussien kanssa. Kultainen kahvikuppi punaisella pohjalla ei kuulu omiin suosikkeihini väriyhdistelmänä, jolloin kahvipussien alaosat jäävät usein käyttämättä.

Suurin osa punomistani kasseista ja koreista on jollain lailla kuosiltaan tarkkaan suunniteltu, mutta tähän on sekoitettu Juhla Mokka kahvipusseista leikattuja suikaleita ilman erityistä kuosisuunnitelmaa. Kori on punottu ruutupunonnan ja tuulimyllypunonnan yhdistelmällä. Kahvipussit on leikattu 5,4 cm levyisiksi suikaleiksi, jotka on taitettu kolmikerroksisiksi renkaiksi. Seuraavalta videolta voit katsoa ohjeen tähän punontatekniikkaan (videon kori on punottu ainoastaan Juhla Mokka pussien yläosista ja korin koko on hieman suurempi):

jatkuu mainoksen jälkeen



Korin korkeus on kaksi ruutua (16,5 cm), leveys kolme ruutua (24 cm) ja syvyys viisi ruutua (40 cm). Yhteensä korin punomiseen meni 204 suikaletta, joka kokonaisista kahvipaketeista leikattuna olisi noin 51 kahvipakettia.

kynäkori juhla vuosi kahvipusseista

Juhla Mokka juhlavuoden kahvipusseista jäi vielä kassin ja yhden korin jälkeen reilusti pussien alaosia. Tähän koriin on leikattu konfettikuvioista osaa näistä pusseista.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kori koostuu kahdesta kahden kulman kappaleesta, joissa kummassakin on 14 suikaletta eli yhteensä 28 kpl. Suikaleleveys on 5,1 cm. Suikaleita ei ole erityisesti aseteltu tietyksi kuosiksi, mutta konfettikuviota on pyritty jättämään näkyviin mahdollisimman paljon. Valmiin korin koko on n. 11 x 7,5 x 7,5 cm.

juhla vuosi kahvipussikori

Juhla Mokka Juhla Vuosi kahvipusseista jäi konfettikuvioisen kassin jälkeen jäljelle vielä jonkin verran konfettikuviota. Näissä tielle tulee kuitenkin jo logoja ja tekstejä, mutta saahan niistäkin sommiteltua kivoja kuoseja. Leikattujen suikaleiden leveys on 6,8 cm.

Tämä kori koostuu neljästä ruudusta ja neljästä kulmapalasta. Kuviot on aseteltu symmetrisesti niin, että valkoiset alueet tulevat suikaleesta näkyvistä osista keskimmäiseen ja kulma osoittamaan ulos päin ruudun keskustasta. Suikaleet on aseteltu samoin myös kulmapaloihin.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kahvipussikorin osat on yhdistetty toisiinsa lahjanarulla, jota on käytetty myös saumojen peittämiseen (ohje videolla). Korin yläreuna on jätetty viimeistelemättä. Valmiin korin koko on noin 22,5 x 15 x 15 cm.

kynäkori Manuela Boscon taiteella

Vuoden 2021 Juhla Mokka äitienpäivän kahvipusseissa oli kuviona Manuela Boscon taideteos. Äitienpäiväpussit on myynnissä aina niin vähän aikaa, että niitä ei ehdi keräämään kovin isoa projektia varten ja tällä kertaa pusseista tulikin melkein pienin kori, jonka ruutupunonnalla voi valmistaa. Kori koostuu kahdesta kappaleesta, joissa kummassakin on seitsemän 10,2 cm leveää suikaletta. Suikaleet on leikattu pussista hieman eri kohdista, jotta kuviota on saatu mahdollisimman paljon näkyviin.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kappaleet on yhdistetty lahjanarulla, jota on myös käytetty korin yläreunassa, jotta suikaleet eivät pääse reunasta karkuun. Seuraavalta videolta näet korin punomisen ja kasaamisen yksityiskohtaisemmin:

konfettikuvioinen kahvipussikassi

Juhla Mokka kahvin vuoden 2017 erikoispusseina oli Suomi 100 aiheiset juhlalliset konfettikuvioiset kahvipussit. Kuviota on näiden pussien yläreunassa reilusti, mikä tekee kuvion suunnittelusta ja punomisesta helppoa, koska tarkalle kuvion asettelulle ei ole tarvetta. Ainoa haaste näiden pussien kanssa oli kohtuullisen vähäinen saatavuus, kuten monien muiden kausikuvioisten kahvipussien kanssa. Kuitenkin näitä on kerääntynyt selvästi enemmän, kuin esim. äitienpäiväpusseja, ja kokonaisen kassin punominen oli mahdollista pienellä soveltamisella.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ehdin siis keräämään näitä pusseja n. neljä vuotta ja olisihan niitä saattanut jostain vielä löytyä, mutta kyllästyin odottelemaan ja punoin kassin, johon materiaalia oli riittävästi. Konfettipusseja tähän kassiin kului 126 kpl ja tavallisia Juhla Mokka pusseja 42 kpl. Tavallisten pussien suikaleet käytin kassin pohjan ruutuihin ja reunojen alempien ruutujen alimmiksi kolmeksi suikaleeksi. Ruuduista kuusi on kokonaan konfettikuviota ja kaksi ruutua kokonaan kuviotonta. Lopuissa kuudessa ruudussa on kolme kuviotonta suikaletta ja yhdeksän kuviollista. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruudut on yhdistetty toisiinsa mustalla lahjanarulla ja kassin yläreuna on viimeistelty mustalla anorakkinyörillä. Kassin sangat on tehty 2,5 cm leveästä nauhasta, jonka väri on melko lähellä Juhla Mokka pussien pohjaväriä. Nauhan leveys on hieman punonnassa käytettyjä suikaleita suurempi, mutta punoksessa oli juuri sopivasti varaa pujottaa nauha punoksen sekaan. Videolta löydät tarkemmat työvaiheet kassin punomiseen ja kasaamiseen.