Tämä kassi on odottanutkin jo pitkään kasaamista, koska säilytän mielummin ruudut ruutuina, kuin valmiina kasseina, jotka vievät kotona paljon enemmän tilaa. Ja kasaan kassit vasta, kun sille tulee tarvetta. Tämä kassi meni lahjaksi, niin pääsin taas eroon muutamasta ruudusta.
jatkuu mainoksen jälkeen
Nämä ruudut on punottu vanhoista Kulta Katriina -kahvipusseista, joissa on ruskea tausta ja hohtavat kahvikupit. Pohjan lähes mustat ruudut on punottu kahvipussien alareunoista, joissa on myös hieman ruskeaa.
Ruutujen yhdistämiseen käytin taas mustaa lahjanauhaa ja kassin yläreunan viimeistelin mustalla anorakkinyörillä. Neulana sama vanha patjaneula, jonka kärki on hiottu pyöreäksi.
jatkuu mainoksen jälkeen
Samoista kahvipusseista jäi vielä sopivasti materiaalia neljään ruutuun, joissa on kahvilautasesta kokeiltu erilaisia kuvioita. Pohjana korissa on muista Kulta Katriina -kahvipusseista punottu musta ruutu.
Rainbow kahvipusseista on tullut sen verran erilaisia malliruutuja, että niistä sai jo kasattua vähän isomman korin. Muutin osan pussien ylä- ja alareunojen punaisista ruuduista kulmapaloiksi. Yksi punainen ruutu jäi korin pohjalle. Loput 13 ruutua ovat kaikki erilaisia.
jatkuu mainoksen jälkeen
Ruudut ja kulmat on yhdistetty tavalliseen tapaan lahjanarulla. Pohja näyttää siltä kuin joka toinen ruutu olisi punainen ja joka toinen kuviollinen.
Korin yläreuna on viimeistelty nyörillä. Korin kuviosta tuli aika sekalainen, mutta toimii silti hyvin tavaroiden säilyttämiseen esim. kaapissa tai vaatehuoneessa.
Edellisistä Juhla Mokka kasseista jäi jäljelle reilusti kahvipussien yläreunoja. Osa jääneistä paloista riitti leveydeltään 6,8 cm leveään suikaleeseen, mutta revenneistä pusseista oli pakko leikata 5,1 cm leveitä suikaleita lisäksi ja punoa 6×8 ja 8×8 ruutuja ja kulmapaloja.
jatkuu mainoksen jälkeen
Jämäpalojen lisäksi leikkasin Juhla Mokka 100 g annospusseista suikaleita, joista punoin 6×6 suorakulmioruutuja. Tässä korissa pohjana on Juhla Mokka pusseista punottu 6×6 ruutu. Sivut muodostuvat vaakasuuntaisista 5 cm leveistä kolmin kerroin taitetuista suikaleista ja pystysuuntaisista 6,8 cm leveistä kolmin kerroin taitetuista annospussien suikaleista.
Lopputuloksena korkea kahdesta kahden kulman palasta yhdistetty kori esimerkiksi kynien säilyttämiseen. Toinen kori on pitkä ja kapea ja kasattu kahdesta samanlaisesta kahden kulman palasta ja kahdesta 6×8 ruudusta. Kolmas kori on hieman kuutiokoria matalampi isojen ja pienten Juhla Mokka pussien yhdistelmä.
jatkuu mainoksen jälkeen
Ruutupunonnan malliruutuja on päässyt kertymään tässä nettisivuprojektissa niin paljon, että halusin tehdä niiden säilytystä varten matalat korit, joista niitä on helppo selailla. Puolen ruudun kokoisia koreja voi punoa käyttämällä kulmapaloja ja tässä on käytetty lisäksi perinteisiä ruutuja, jotta korista tulee pitkulaisen mallinen ja siihen mahtuu enemmän ruutuja säilöön. Korien materiaaliksi valikoitui Juhla Mokka, koska siitä olen jo valmistanut ihan riittävästi kasseja. Ensimmäinen kori on tehty ketjukuvioisista Juhla Mokka ruuduista.
jatkuu mainoksen jälkeen
Kulmapalat yhdistetään samalla tavalla kuin neliötkin. Tässä korissa saranat ovat vaan keskellä korin sileitä pintoja ja niiden peittäminen on helpompaa. Myös kulmista tulee siistimmät, kun niissä ei ole solmuja eikä muita saumoja tai päättelyjä. Ketjukuvio jatkuu kivasti koko korin ympäri ja kori on sisältä sekä pohjasta yksivärinen punainen.
Toiseen koriin tuli 8×8 kulmapalat ja keskelle 6×8 ruudut. Juhla Mokka pusseista jää aina paljon kapeampia suikaleita ala- ja yläreunojen repeilyn takia, niin nyt tuli käytettyä niitäkin pois.
jatkuu mainoksen jälkeen
Eri leveydet näkyvät kivasti korissa, mutta eivät erotu liikaa. Korissa on myös erilaisia punaisen sävyjä, koska suikaleet on leikattu Juhla Mokka pusseista eri kohdista ja samassa suikaleessa saataa jo olla eri sävyjä.
Yhteen koriin mahtuu noin 40 ruutua ja malliksi kahvipussit, joista ruudut on punottu.
Harvemmin tulee tehtyä neliöstä poikkeavia muotoja ruutupunonnalla, mutta kun kerran innostuin kokeilemaan eri kokoisten pussien yhdistelyä, niin ei sitä voinut jättää yhteen ruutuun. Tässä ruudussa on yhdistetty Kulta Mokka annospusseja sekä Presidentti pussien hopeista sisäkerrosta. Kulta Mokka pussit on leikattu 6×6 ruutupunonnassa käytettävällä 6,8 cm leveydellä ja Presidenttiä varten on laskettu uusi leveys 8,1 cm.
jatkuu mainoksen jälkeen
Päätin tehdä näistä Kulta Mokan ja Presidentin yhdistelmäruuduista pienen korin, jossa ruudun lyhyemmästä sivusta tulee korin korkeus. Pohjan ruuduksi täytyi siis punoa Kulta Mokka pusseista Presidentti suikaleiden leveydellä 8×8 neliöruutu. Näin saranat sopivat yhteen ja pohjan ruudun koko on oikea. Ruutujen yhdistämiseen ja yläreunan viimeistelyyn käytin hopeista lahjanarua.
Tästä tuli kivasti isompi kori, kuin esimerkiksi pelkistä Presidentti pusseista valmistetusta kuutiokorista. Mittasuhteetkin näyttää sopivilta.
jatkuu mainoksen jälkeen
Saludo kahvipussit ovat ihanan sinisiä. Harmi, että sitä juodaan niin vähän, että sinisiä pusseja tulee harvoin kahvipussien kierrättäjiltä. Sain kuitenkin kasaan riittävästi erilaisia Saludo kahvipusseja, jotta pystyin tekemään kokonaan sinisen kassin ja pussien keskiosista toisen sinivalkoisen kassin.
jatkuu mainoksen jälkeen
Kokonaan sininen kassi on punottu 6×6 ruuduista, mutta sinivalkoiseen kassiin oli käytettävä myös kapeampia suikaleita, joten 6×6 ruutujen joukossa on myös kuusi 6×8 ruutua. Kapeammat suikaleet kulkevat kassin ympäri alemmassa ruuturivissä.
Sinisessä kassissa on paljon eri sävyjä, joita Saludo pusseissa on ollut vuosien varrella. Osa näyttää jopa mustalta. Ompelen aina kassit samalla tavalla pitkissä pätkissä, jotta pääteltävää tulee mahdollisimman vähän. Linjoja saisi varmasti yhdisteltyä vielä pidempiin pätkiin, mutta pidän helpompana yhdistää ruudut suorilla linjoilla, niin tulee vähemmän ongelmia kulmakohdista.
jatkuu mainoksen jälkeen
Ruutujen yhdistämisen jälkeen pujotin kassin yläreunaan anorakkinyörin ja kantokahvoiksi 2 cm sinistä t-nauhaa.
Saludo suikaleista jäi vielä jäljelle kapeita suikaleita riittävästi pientä koria varten. Tällaiseen puolikkaaseen koriin menee 14 suikaletta eli yhteensä korissa on 28 suikaletta. Suikaleiden leveys on 5,1 cm. Korin puolikkaat on valmistettu punomalla toiseen päähän ruutua kaksi kulmaa. Ohjeet kulmien punomiseen löytyy ruutupunonnan sovelluksista.
jatkuu mainoksen jälkeen
Kaksi korin puolikasta on yhdistetty korkeaksi koriksi, joka toimii hyvin esimerkiksi kynäpurkkina tai hammasharjakorina. Samoista kappaleista olisi voinut tehdä myös pitkän matalan korin yhdistämällä ne eri reunoista.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |