150×150

punaista ja hopeista presidenttiä kahvipussikorissa

Pauligin Presidentti kahvipaketeissa on kivoja värejä ja kuvioita mutta harmittavasti kahvipaketit koostuu kahdesta muovikerroksesta, joista päällimmäinen värikäs kerros on ohutta ja kahisevaa eikä erityisen houkutteleva materiaali punottavaksi. Ensimmäinen haaste syntyy suikaleiden leikkaamisessa, kun muualta paitsi takasaumasta irrallaan olevat kerrokset eivät välttämättä pysy päällekkäin pussin etuosassa. Toinen haaste tulee suikaleiden taittelussa samasta syystä. Kahden kerroksen taittelu on myös raskaampaa, kuin yhden. Suikaleista saattaa myös helpommin tulla liian leveitä. Lisäksi punoessa kaksikerroksinen materiaali on hieman jäykempää.

Olen kerran punonut Presidentti kahvipusseista vihreän kassin, mutta kuorinut sen jälkeen aina kahisevan kerroksen pois. Nyt kuitenkin uskaltauduin kokeilemaan kaksikerroksisen kahvipussin käyttöä, kun sain näitä punaisia Presidentti Ruby kahvipusseja.

jatkuu mainoksen jälkeen



Punoin punaista Rubya ja hopean väristä vihreiden Presidentti kahvipakettien sisäosaa ruudulliseksi koriksi. Korin sivut on punottu pystysuuntaan hopean värisistä suikaleista ja vaakasuuntaan punaisista. Korin pohja on kokonaan hopeinen. Kori sisältää neljä ruutua ja neljä kulmapalaa, jotka on yhdistetty lahjanarulla.

värikäs kori pauligin kaupunkikahvien paketeista

Pauligin kaupunkikahveista on tullut vähän aikaa sitten uusi maku ja eri värisiä kahvipusseja on nyt seitsemän. Näiden kohdalla huomaa hyvin, mitkä maut on suosituimpia kahvipussien kerääjien keskuudessa, kun selvästi vähiten löytyy oransseja Barcelona ja turkooseja Havana pusseja. Ja tietysti uusinta vihreää Singaporea ei vielä ole tullut vastaan kovin montaa.

Tähän koriin käytin kaikista kaupunkikahvipusseista ainoastaan yläreunojen yksiväriset osat, joista sain punottua värikkäät ruudulliset ruudut. Vältin vierekkäiset saman väriset ruudut punomalla saman väriset suikaleet yhdessä ruudussa samaan suuntaan. Esimerkiksi seuraavan kuvan päällimmäisessä ruudussa toiseen suuntaan on punottu keltaiset, siniset sekä oranssi suikale ja toiseen suuntaan vaaleansiniset, pinkit ja turkoosi.

Ruutuja yhdistäessä saumojen kohdalle tuli kyllä vierekkäisiä saman värisiä osia, mutta näin syntyi kuitenkin vähemmän ja pienempiä yksivärisiä alueita, kuin mitä ruutuihin punotuista risteävistä suikaleista. Asettelin ruudut koriksi myös hieman eri tavalla, kuin yleensä, koska halusin, että sivujen värit eivät muodosta säännöllistä väritystä. Edellisessä kuvassa voi nähdä miten oranssi ja turkoosi suikale muodostaa samalle riville joka toisen pikkuruudun.

jatkuu mainoksen jälkeen



Ruuduista on yhdistetty ensin neljä vierekkäin ja renkaaksi, joka muodostaa korin sivut. Lopuksi pohja on liitetty korin reunukseen. Yhdistämiseen on käytetty 1 cm leveää lahjanarua. Korin yläreuna on jätetty viimeistelemättä, koska kevyessä käytössä reuna ei lähde purkautumaan helposti.

juhla vuosi kahvipussikori

Juhla Mokka Juhla Vuosi kahvipusseista jäi konfettikuvioisen kassin jälkeen jäljelle vielä jonkin verran konfettikuviota. Näissä tielle tulee kuitenkin jo logoja ja tekstejä, mutta saahan niistäkin sommiteltua kivoja kuoseja. Leikattujen suikaleiden leveys on 6,8 cm.

Tämä kori koostuu neljästä ruudusta ja neljästä kulmapalasta. Kuviot on aseteltu symmetrisesti niin, että valkoiset alueet tulevat suikaleesta näkyvistä osista keskimmäiseen ja kulma osoittamaan ulos päin ruudun keskustasta. Suikaleet on aseteltu samoin myös kulmapaloihin.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kahvipussikorin osat on yhdistetty toisiinsa lahjanarulla, jota on käytetty myös saumojen peittämiseen (ohje videolla). Korin yläreuna on jätetty viimeistelemättä. Valmiin korin koko on noin 22,5 x 15 x 15 cm.

keltavihreä brazil kahvipussikori

Pauligin Brazil kahvipusseissa on keltaisella pohjalla vihreitä piirrettyjä kuvia ja tekstejä. Kahvipakettien alareunoissa myös sivut ovat keltaiset ilman mustaa tekstiä ja sitä osaa paketista on käytetty tähän koriin.

Tämä kori koostuu neljästä ruudusta ja neljästä kulmapalasta, jotka on punottu pussin alareunoista leikatuista 6,8 cm leveistä suikaleista. Videolta näet kuvion suunnittelun ja ruutujen punomisen:

jatkuu mainoksen jälkeen



Toisella videolla on näytetty kulman punominen ja kappaleiden kasaaminen koriksi:

Koriin on käytetty 4×12 + 4×9 = 84 suikaletta. Korin koko on n. 21,5 x 15 x 15 cm. Kappaleiden yhdistämiseen on käytetty lahjanarua ja yläreuna on jätetty viimeistelemättä.

neljän kulmapalan korit

Neljästä kulmapalasta muodostuu matala neliöpohjainen kori. Korin leveys ja syvyys ovat kahvipussin leveyden mittaiset, korkeus puolet siitä.

Ensimmäisen korin kolme kulmaa on punottu Presidentti kahvipussien hopean värisistä sisäosista. Neljäs kulma on punottu Juhla Mokka tumma paahto kahvipussien yläosista , joissa on ruskealla taustalla leveä musta raita ja ohuet metallinhohtoiset punaiset raidat.

jatkuu mainoksen jälkeen



Toinen kori on punottu 5,1cm levyisistä punaisista Juhla Mokka suikaleista. Näillä kapeammilla suikaleilla korista tulee hieman ryhdikkäämmän tuntuinen. Kolmas kahvipussikori on punottu eri levyisistä Presidentti pussien suikaleista. Suikaleiden leveydet ovat 5,1 cm; 6,8 cm ja 9 cm. Jokaista leveyttä on yhdessä kulmapalassa kolme.

jatkuu mainoksen jälkeen



Korien osat on yhdistetty lahjanarulla, jota on käytetty myös korien yläreunojen viimeistelyyn

kahvipussikori eri levyisistä suikaleista

Yhteen kahvipusseista punottuun koriin tai kassiin voi yhdistää eri levyisiä suikaleita, kunhan vaan on tarkkana ruutujen yhdistettävyyden kanssa. Tähän koriin on yhdistetty kolmea erilaista ruutua, joista kaikki on punottu Juhla Mokka pusseista. Ensimmäisessä ruudussa on 5,1 cm (8kpl) ja 10,2 (4kpl) cm leveitä suikaleita. Näitä ruutuja tähän koriin tulee kaksi.

jatkuu mainoksen jälkeen

Toisessa ruudussa suikaleet ovat 6,8 cm (6kpl) sekä 10,2 cm (4kpl) leveitä. Tämä ruutu tulee korin pohjaksi ja niitä tulee tähän koriin vain yksi.

Kolmannessa ruudussa suikaleet ovat 5,1 cm (8kpl) ja 6,8 cm (6kpl) leveitä. Näitä korin sivuruutuja tulee kaksi yhteen koriin.

jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä korissa leveydet kulkevat siis niin, että kapeimmat suikaleet (5,1 cm) kulkevat korin ympäri. Leveämmät suikaleet kulkevat pystysuunnassa korin sivuilla ja kohtisuoraan toisiaan vasten korin pohjassa.

marjainen kahvipussikori

Meiran Reilun kahvin pusseissa oli värikäs kuvio ja säkkikangaskuvio ala- ja yläreunoissa. Sain näitä joskus kerättyä ison kasan, mutta tämän valmistus lopetettiin ja nyt täytyy tehdä jotain, mihin riittää 80 pussia. Punoin jo joku aika sitten säkkikuvioiset ja marjaiset ruudut valmiiksi. Marjaisia ruutuja oli siis valmiina kuusi, joka riitti melkein neljän ruudun ja neljän kulmapalan koriin. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Muutin siis osan ruuduista kulmapaloiksi (mikä on muuten aika näppärää, jos suunnitelmiin tulee muutos kesken projektin). Marjaiset suikaleet eivät riittäneet, vaan käytin niiden lisäksi neljä säkkikangaskuvioista suikaletta. Näin säkkikangaskuvioisia ruutuja jäi jäljelle 12 kokonaista, mitkä riittää kahvipussikassin sivuiksi. Pohjan voi sitten tehdä jostain vähemmän likaantumisherkästä materiaalista. Säkkikangaskuvioiset jäävät kuitenkin vielä odottamaan inspiraatiota.

Säkkikankaiset suikaleet asettelin yhteen ruutuun ja yhteen kulmapalaan niin, että ne kulkevat valmiissa korissa yhden sivun reunassa ylhäältä alas (ja jatkuvat myös hieman korin pohjaan).

jatkuu mainoksen jälkeen

Korin osat yhdistin tavalliseen tapaan lahjanauhalla. Yläreunan saranat jätin ilman nyöriä ja toivon niiden pysyvän kevyemmässä käytössä purkautumatta. Ja voinhan lisätä yläreunaan nyörin myöhemmin, jos näyttää tulevan tarvetta.

Valmiin Meiran Reilu kahvipussikorin mitat n. 22×15×15 cm.

vanhaa kulta katriinaa

Tämä kassi on odottanutkin jo pitkään kasaamista, koska säilytän mielummin ruudut ruutuina, kuin valmiina kasseina, jotka vievät kotona paljon enemmän tilaa. Ja kasaan kassit vasta, kun sille tulee tarvetta. Tämä kassi meni lahjaksi, niin pääsin taas eroon muutamasta ruudusta.

jatkuu mainoksen jälkeen

Nämä ruudut on punottu vanhoista Kulta Katriina -kahvipusseista, joissa on ruskea tausta ja hohtavat kahvikupit. Pohjan lähes mustat ruudut on punottu kahvipussien alareunoista, joissa on myös hieman ruskeaa.

Ruutujen yhdistämiseen käytin taas mustaa lahjanauhaa ja kassin yläreunan viimeistelin mustalla anorakkinyörillä. Neulana sama vanha patjaneula, jonka kärki on hiottu pyöreäksi.

jatkuu mainoksen jälkeen

Samoista kahvipusseista jäi vielä sopivasti materiaalia neljään ruutuun, joissa on kahvilautasesta kokeiltu erilaisia kuvioita. Pohjana korissa on muista Kulta Katriina -kahvipusseista punottu musta ruutu. 

Kolme pientä eri mallista kahvipussikoria Juhla Mokka pusseista punottuna

pieniä punaisia koreja

Pienten Juhla Mokka kahvipussikorien kappaleet.

Edellisistä Juhla Mokka kasseista jäi jäljelle reilusti kahvipussien yläreunoja. Osa jääneistä paloista riitti leveydeltään 6,8 cm leveään suikaleeseen, mutta revenneistä pusseista oli pakko leikata 5,1 cm leveitä suikaleita lisäksi ja punoa 6×8 ja 8×8 ruutuja ja kulmapaloja. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Jämäpalojen lisäksi leikkasin Juhla Mokka 100 g annospusseista suikaleita, joista punoin 6×6 suorakulmioruutuja. Tässä korissa pohjana on Juhla Mokka pusseista punottu 6×6 ruutu. Sivut muodostuvat vaakasuuntaisista 5 cm leveistä kolmin kerroin taitetuista suikaleista ja pystysuuntaisista 6,8 cm leveistä kolmin kerroin taitetuista annospussien suikaleista.

Juhla Mokka kahvipusseista ja pienemmistä annospusseista koria varten punotut ruudut.
Kolme pientä eri mallista kahvipussikoria Juhla Mokka pusseista punottuna

Lopputuloksena korkea kahdesta kahden kulman palasta yhdistetty kori esimerkiksi kynien säilyttämiseen. Toinen kori on pitkä ja kapea ja kasattu kahdesta samanlaisesta kahden kulman palasta ja kahdesta 6×8 ruudusta. Kolmas kori on hieman kuutiokoria matalampi isojen ja pienten Juhla Mokka pussien yhdistelmä.

jatkuu mainoksen jälkeen