150×300

ohje kahvipussikassin punontaan: juhla mokka 90 vuotta

Sain toiveen kahvipussikassista, jossa olisi kuosina Juhla Mokka 90 vuotta kahvipakettien etuosassa näkyvä vuosiluku 1929. Nämä kahvipaketit ovat lähes kokonaan eri punaisen sävyjä ja kultaisia kuvioita ja tekstejä. Ainoat tähän värimaailmaan kuulumattomat osat ovat paketin sivujen Juhla Mokka ja Jubileums Mocca logot sekä takaosassa oleva viivakoodi.

En pitänyt tätä tiettyä vuosiluku-osaa kahvipaketin kuviosta erityisen kiinnostavana enkä keksinyt siitä hienoa kuosia, joten päätin punoa sekoittaen näistä kahvipaketeista leikattuja suikaleita keskenään ilman säännöllistä kuosia. Päätin myös säilyttää pakettien yläosat, mikäli P-logon yläpuolella oli riittävästi materiaalia sen käyttämiseen muussa punonnassa. Valkoisen logon piilottamiseen kiinnitin myös huomiota, jotta valmiissa kassissa ei näy kirkkaan valkoisia kuvioita, vaan värit pysyvät punaisessa ja kultaisessa.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kassi koostuu 14 punotusta ruudusta, joissa jokaisessa on 12 suikaletta (yhteensä 168 kpl). Yhden suokaleen leveys on 7 cm ja yhdestä kahvipaketista on leikattu 2-3 suikaletta. Ostin tätä kassia varten uutta viininpunaista nauhaa (Ompelijanmaailmasta), jolle löytyy toivottavasti jatkossa käyttöä muihinkin kahvipussikasseihin. Ruudut on yhdistetty toisiinsa mustalla 1 cm leveällä muovisella lahjanauhalla ja kassin yläreuna on viimeistelty 4 mm mustalla polyesterisellä anorakkinyörillä (myös Ompelijanmaailmasta). Videolta näet punontaohjeen kokonaisuudessaan:

Kassin koko on 30 x 30 x 15 cm.

kori kahdesta eri kahvipussista

Kahvipusseista voi punoa erilaisia kuvioita myös käyttämällä eri värisiä kahvipusseja sekaisin. Tähän koriin on käytetty Presidentti kahvipakettien hopean väristä sisäosaa ja Juhla Mokka pussien punaista tekstillistä osaa.

Suikaleet on punottu niin, että samaa väriä tulee aina kaksi vierekkäin.

jatkuu mainoksen jälkeen



Punottuja ruutuja yhdistäessä kuvion jatkuvuus on huomioitu korin sivuissa, mutta pohjassa kuvio ei jatku täydellisesti kulmien takia. Kori koostuu kahdeksasta ruudusta ja jokaisessa ruudussa on kuusi Presidentti kahvipussin suikaletta ja kuusi Juhla Mokka kahvipussin suikaletta. Yhteensä suikaleita korissa on 96, joista puolet on hopean värisiä ja puolet punaisia. Korin osat on yhdistetty 1 cm leveällä lahjanarulla ja lahjanarua on käytetty myös korin yläreunan viimeistelyyn. Valmiin korin koko on noin 15x30x15 cm.

pinkki pirkka costa rica kahvipussikassi

Vanhojen Pirkka Costa Rica kahvipussien väritys on pinkki ja siitä saakin punottua muutamaa eri sävyistä yksiväristä pintaa. Nämä kahvipussit olivat vuosilta 2013-2017. Nämä ja uudemmat puukuvioiset Pirkka Costa Rica kahvipussit ovat materiaaliltaan jonkin verran kovempia, kuin esim. Juhla Mokka pussit, mikä tekee taittelusta ja punomisesta sormille raskaampaa. Samoin näistä punottu kassi on jotenkin kovemman tuntuinen ja eri tavalla kahiseva.

Kahvipusseista on leikattu yksiväriset suikaleet yläreunasta ja alareunasta. Keskimmäisessä suikaleessa on näkyvissä kahvikupista nousevaa höyryä, joka on kuitenkin punoessa pystytty piilottamaan risteävän suikaleen alle. Tähän kassiin kului yhteensä 60 kpl kahvipusseja, mutta erilaisella värikuviolla 56 kpl olisi riittänyt. Eniten tässä kassissa on tummia suikaleita (60 kpl), vaaleimpia vähiten (52 kpl) ja keskimmäisiä eli kahvipussin yläreunasta leikattuja 56 kpl.

jatkuu mainoksen jälkeen



Eri värisistä suikaleista on sommiteltu kassiin kuvio, jossa kapeat sivut ovat tummimmat. Vaaleinta sävyä on leveiden sivujen keskellä, minkä lisäksi vaaleat suikaleet kulkevat myös kapeiden sivujen keskellä pystysuorassa sekä kassi pohjassa. Kassin kantohihna on pujotettu pohjan ja sivujen saumasta kassin sisään, eikä se kulje pohjassa ulkopuolella, kuten suurimmassa osassa tekemissäni kasseissa. Ulkopuolella kulkeva hihna kuitenkin toimii paremmin painavampien kantamusten kanssa ja tällä tavalla kassissa epätasaisesti jakautunut paino saattaa rypistää kassin alaosaa.

säilytyskori kulta katriina luomu ja perinteinen kahvipaketeista

Uusimmissa Kulta Katriina luomu kahvipaketeissa on uudet UTZ sertifikaattimerkinnät, minkä takia samanlainen kahvimarjakuosi ei onnistu, minkä perinteisestä Kulta Katriina pussista saa leikattua. Ellei halua valkoista kahvipaketin sivussa olevaa tekstiä näkyviin punokseen.

Punomalla 4×4 ruutuja tekstiosat saa piiloon, mutta näkyviin jää silloin vaan pieni osa värikkäästä kuviosta.

Tämä kori koostuu kahdeksasta ruudusta, jotka on yhdistetty toisiinsa lahjanarulla. Lahjanarua on käytetty myös korin yläreunan viimeistelyyn, jotta suikaleiden päät eivät karkaa näin leveässä punoksessa.

jatkuu mainoksen jälkeen



Tässä korissa sivut on punottu näistä Kulta Katriina kahvipussien alaosista (8 suikaletta/ruutu eli kuudessa sivuruudussa yhteensä 48 suikaletta). Pohja on punottu samojen kahvipussien yläosista, joihin on kulunut 16 suikaletta. Yhteensä korissa on 64 suikaletta, joiden leveys on 10,2 cm. Korin koko on n. 15x15x30 cm.

keltainen kassi new york ja brazil kahvipaketeista

Pauligin kahvipakettivalikoimasta löytyy kahta eri väristä keltaista, jotka päätin yhdistää yhdeksi kassiksi. Kahvipakettien materiaali on mattapintaista ja varmasti likaantuu paljon kiiltäväpintaisia nopeammin, mutta täytyypä olla tarkkana missä sitä säilyttää.

Tähän kassiin on käytetty yläosat 83 Pauligin New York kahvipaketeista ja 85 keltaisista Brazil kahvipusseista. Olisin käyttänyt 84 ja 84, mutta New York pusseja oli liian vähän. Kahvipusseista leikattujen suikaleiden leveys on 6,8 cm ja ne on taitettu kolminkertaisiksi, jolloin taiteltu suikale on n. 2,3 cm leveä. Yläreunojen suikaleihin jää paketin taitokset näkyviin, niin siitä tulee lisää tekstuuria tasavärisen punoksen pintaan.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kaksiväriset ruudut saa aseteltua kivasti kassiin niin, että vaaleat ja tummat osat vaihtelevat pinnassa joka toisessa punoksen pikkuruudussa. Pohjan kulmat kuitenkin sekoittavat kuviota hieman ja kassin pohjan päädyissä saman väriset ruudut osuvat vierekkäin. Tätä ei tietysti näe kassia käyttäessä.

Videolta voit katsoa ohjeen koko kassin tekemiseen:

Kassin ruudut on yhdistetty valkoisella lahjanauhalla, yläreuna on viimeistelty mustalla anorakkinyörillä ja sangat on tehty 2 cm leveästä violetista t-nauhasta. Kassin koko on n. 30 x 30 x 15 cm.

kori kulta katriina kahvipusseista

Edellisestä Kulta Katriina perinteisestä punotusta korista jäi jäljelle pussin alaosat, joista syntyi kahdeksan neliön ja neljän kulmapalan kori. Käytetyt suikaleet on leikattu kohdasta, jossa kahvipaketin etuosassa on kullan värinen kuvio ja sivut ovat mustat. Korin tekemiseen meni yhteensä 132 suikaletta.

Kuviot on aseteltu punoessa ruutuun ristin muotoon ja kulmapalaan vastaavasti, mutta kolmelle pienemmälle sivulle.

jatkuu mainoksen jälkeen



Osat on yhdistetty lahjanarulla ja korin yläreuna on viimeistelty mustalla anorakkinyörillä. Valmiin korin koko on n. 22,5 x 30 x 15 cm.

kolmen kulta katriinan kassit

Kulta Katriina kahveista suosituimpia näyttäisi olevan perinteinen, luomu ja tumma paahto. Tai niitä pusseja on ainakin päässyt kertymään kahvipussivarastoon eniten. Näitä pusseja oli yhteensä 168 kpl ja niistä syntyi kolme erilaista uniikkia kahvipussikassia.

Jokaisesta kahvipussista on leikattu kolme 6,8 cm suikaletta: yläreunasta musta suikale, keskeltä Kulta Katriina tekstiä sisältävä suikale ja alareunasta kahvimarjakuviota sisältävä suikale. Jokainen kolmesta kassista on punottu kahvipussien samoista kohdista leikatuista suikaleista, eli kasseista ensimmäinen on musta, toinen valkoisella Kulta Katriina tekstillä koristettu musta kassi ja kolmannessa mustalla pohjalla värikkäitä kahvimarjakuvioita.

jatkuu mainoksen jälkeen



Värikäs kassi on suunniteltu niin, että luomu kahvipusseista kahvimarjakuviosta näkyviin on jäänyt palluroita eli kahvimarjoja ja perinteisestä sekä tummasta paahdosta lehdet. Kuviot on sommiteltu muodostamaan eri kokoisia alueita jokaisesta eri väristä. Kuvion suunnitelma on tehty etukäteen tietokoneella piirtämällä, mikä helpotti punomista ja kuviosta tuli tarkasti halutunlainen.

Punotut ruudut on yhdistetty lahjanarulla, kassien yläreunoihin on pujotettu anorakkinyöriä ja kantohihnoiksi on käytetty pirteän keltaista 2 cm levyistä t-nauhaa.

kahvipussikori vanhoista kulta katriina kahvipusseista

Kulta Katriina kahvipusseissa on ollut vuosien varrella erilaisia kahvikuppikuvioita ja tähän koriin on yhdistetty niistä kahta erilaista. Näistä vanhemmat (oikean puoleiset ruskeataustaiset) ovat vuosilta 2007-2008 ja uudemmat vuosilta 2012-2014.

Korin kaksi ruutua on punottu oikean puoleisista ruskeista kahvipusseista yhdistäen pussin eri kohdista leikattuja suikaleita. Kuusi muuta ruutua on punottu vasemman puoleisista mustaa ja keltaista sisältävistä kahvipusseista. Ruutuja on kaksi jokaista eri kuosilla punottua. Jokainen korin sivu on erilaista kuosia ja pohja sisältää kaksi erilaista kuosia. Leikkausohjeet ruutuihin löytyy ruutupunontamalleista.

jatkuu mainoksen jälkeen



ohje kahvipussikassin kasaamiseen

Harvinaisempia kahvipusseja kertyy usein liian vähän kokonaista kassia varten, mutta yhdistelemällä erilaisia kahvipusseja on mahdollista punoa luovasti monenlaisia väri- ja kuvioyhdistelmiä. Tämä kassi on punottu puoliksi perinteisestä Kulta Katriinasta (kahvipussin yläosan mustasta kohdasta) ja puoliksi Mundo ja erilaisia Pirkka kahvipusseja sekoittaen. Pirkka kahvipussit ovat materiaaliltaan hieman paksumpaa/kovempaa, mutta eroa ei huomaa kuitenkaan valmiissa kassissa. Tärkeintä, että kahvipussit ovat leveydeltään suunnilleen samat.

Kahvipussit on leikattu 6,8 cm levyisiksi suikaleiksi. Kulta Katriina pusseista on leikattu ainoastaan yksi suikale yhdestä pussista, koska loput pusseista kuluvat muihin projekteihin. Mundo kahvipusseista on leikattu jokaisesta kolme suikaletta ja Pirkka pusseista kaksi. Yhteensä suikaleita on siis 84 kpl mustia ja 84 kpl sekalaisen kirjavia Mundo ja Pirkka kahvipusseista. Kassin ruudut on punottu niin, että toiseen suuntaan kulkevat mustat ja toiseen suuntaan kirjavat suikaleet. Näin muodostuu ruudullinen kuvio, jossa joka toinen neliö on musta ja joka toinen kirjava. Valmiissa kassissa mustat suikaleet kulkevat vaakasuunnassa ja kirjavat pystysuunnassa. Kassin koko on n. 30 x 30 x 15 cm.

jatkuu mainoksen jälkeen



Ohjeen kassin kasaamiseen voit katsoa videolta:

Ruudut on yhdistetty 1 cm levyisellä muovisella lahjanarulla ja yläreunan saranoihin on pujotettu anorakkinyöriä (Ompelijanmaailmasta). Kantohihna on 2 cm leveää t-nauhaa (Ompelijanmaailmasta). Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä laittanut ruudut kassiin toisin päin, niin yläreunan saranat ja nyöri olisi olleet saman väriset. Mutta tuskin sitä kukaan käytössä kuitenkaan huomaa.

lisää Kulta Katriina inspiraatiota >

konfettikuvioinen kahvipussikassi

Juhla Mokka kahvin vuoden 2017 erikoispusseina oli Suomi 100 aiheiset juhlalliset konfettikuvioiset kahvipussit. Kuviota on näiden pussien yläreunassa reilusti, mikä tekee kuvion suunnittelusta ja punomisesta helppoa, koska tarkalle kuvion asettelulle ei ole tarvetta. Ainoa haaste näiden pussien kanssa oli kohtuullisen vähäinen saatavuus, kuten monien muiden kausikuvioisten kahvipussien kanssa. Kuitenkin näitä on kerääntynyt selvästi enemmän, kuin esim. äitienpäiväpusseja, ja kokonaisen kassin punominen oli mahdollista pienellä soveltamisella.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ehdin siis keräämään näitä pusseja n. neljä vuotta ja olisihan niitä saattanut jostain vielä löytyä, mutta kyllästyin odottelemaan ja punoin kassin, johon materiaalia oli riittävästi. Konfettipusseja tähän kassiin kului 126 kpl ja tavallisia Juhla Mokka pusseja 42 kpl. Tavallisten pussien suikaleet käytin kassin pohjan ruutuihin ja reunojen alempien ruutujen alimmiksi kolmeksi suikaleeksi. Ruuduista kuusi on kokonaan konfettikuviota ja kaksi ruutua kokonaan kuviotonta. Lopuissa kuudessa ruudussa on kolme kuviotonta suikaletta ja yhdeksän kuviollista. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruudut on yhdistetty toisiinsa mustalla lahjanarulla ja kassin yläreuna on viimeistelty mustalla anorakkinyörillä. Kassin sangat on tehty 2,5 cm leveästä nauhasta, jonka väri on melko lähellä Juhla Mokka pussien pohjaväriä. Nauhan leveys on hieman punonnassa käytettyjä suikaleita suurempi, mutta punoksessa oli juuri sopivasti varaa pujottaa nauha punoksen sekaan. Videolta löydät tarkemmat työvaiheet kassin punomiseen ja kasaamiseen.