kahvipussit

kultainen kori kahdesta eri kokoisesta kahvipussista

Ruutupunontaa voi käyttää neliöiden lisäksi myös muiden suorakulmioiden punomiseen. Ruutupunonnassa punotun ruudun sivun pituus määräytyy käytettävän materiaalin (kahvipussipunonnassa kahvipussin) leveydestä. Mikäli samaan ruutuun yhdistetään kahta eri levyistä pussia, on silloin ruudun leveys ja korkeus eri mittaiset. Tällä videolla näet, miten kahta erilaista pussia voi yhdistää samaan koriin.

Kori koostuu kahdesta neliöstä ja kolmesta muusta suorakulmiosta. Materiaalina on käytetty vuoden 2004 Juhla Mokka 500 g ja 100 g kahvipusseja. Suuremman leveys on reilu 15 cm ja pienemmän noin 12 cm. Leikattavien suikaleiden leveydet on määritetty paperia taittelemalla ja sama ohje pätee suurimpaan osaan eri levyisistä kahvipusseista. Aina täytyy kuitenkin ottaa huomioon punottavien suikaleiden lukumäärä, käytettävän materiaalin leveys ja kovuus sekä oma taittelutyyli (pienemmillä taitoksilla suikaleet jäävät leveämmiksi). Isoja kahvipusseja koriin kului 6×3=18 kpl ja pieniä 8×3+12×2=48 kpl. Suikaleita on leikattu 1kpl/pussi, mutta yhdestä kahvipussista saa toki useamman suikaleen, mikäli se sopii omaan kuosisuunnitelmaan.

jatkuu mainoksen jälkeen



Valmiin korin koko on noin 12 x 12 x 15 cm.

kultainen kori kahdesta eri kokoisesta kahvipussista Read More »

juhla vuosi kahvipussikori

Juhla Mokka Juhla Vuosi kahvipusseista jäi konfettikuvioisen kassin jälkeen jäljelle vielä jonkin verran konfettikuviota. Näissä tielle tulee kuitenkin jo logoja ja tekstejä, mutta saahan niistäkin sommiteltua kivoja kuoseja. Leikattujen suikaleiden leveys on 6,8 cm.

Tämä kori koostuu neljästä ruudusta ja neljästä kulmapalasta. Kuviot on aseteltu symmetrisesti niin, että valkoiset alueet tulevat suikaleesta näkyvistä osista keskimmäiseen ja kulma osoittamaan ulos päin ruudun keskustasta. Suikaleet on aseteltu samoin myös kulmapaloihin.

jatkuu mainoksen jälkeen



Kahvipussikorin osat on yhdistetty toisiinsa lahjanarulla, jota on käytetty myös saumojen peittämiseen (ohje videolla). Korin yläreuna on jätetty viimeistelemättä. Valmiin korin koko on noin 22,5 x 15 x 15 cm.

juhla vuosi kahvipussikori Read More »

kolmen kulta katriinan kassit

Kulta Katriina kahveista suosituimpia näyttäisi olevan perinteinen, luomu ja tumma paahto. Tai niitä pusseja on ainakin päässyt kertymään kahvipussivarastoon eniten. Näitä pusseja oli yhteensä 168 kpl ja niistä syntyi kolme erilaista uniikkia kahvipussikassia.

Jokaisesta kahvipussista on leikattu kolme 6,8 cm suikaletta: yläreunasta musta suikale, keskeltä Kulta Katriina tekstiä sisältävä suikale ja alareunasta kahvimarjakuviota sisältävä suikale. Jokainen kolmesta kassista on punottu kahvipussien samoista kohdista leikatuista suikaleista, eli kasseista ensimmäinen on musta, toinen valkoisella Kulta Katriina tekstillä koristettu musta kassi ja kolmannessa mustalla pohjalla värikkäitä kahvimarjakuvioita.

jatkuu mainoksen jälkeen



Värikäs kassi on suunniteltu niin, että luomu kahvipusseista kahvimarjakuviosta näkyviin on jäänyt palluroita eli kahvimarjoja ja perinteisestä sekä tummasta paahdosta lehdet. Kuviot on sommiteltu muodostamaan eri kokoisia alueita jokaisesta eri väristä. Kuvion suunnitelma on tehty etukäteen tietokoneella piirtämällä, mikä helpotti punomista ja kuviosta tuli tarkasti halutunlainen.

Punotut ruudut on yhdistetty lahjanarulla, kassien yläreunoihin on pujotettu anorakkinyöriä ja kantohihnoiksi on käytetty pirteän keltaista 2 cm levyistä t-nauhaa.

kolmen kulta katriinan kassit Read More »

kahvipussikori vanhoista kulta katriina kahvipusseista

Kulta Katriina kahvipusseissa on ollut vuosien varrella erilaisia kahvikuppikuvioita ja tähän koriin on yhdistetty niistä kahta erilaista. Näistä vanhemmat (oikean puoleiset ruskeataustaiset) ovat vuosilta 2007-2008 ja uudemmat vuosilta 2012-2014.

Korin kaksi ruutua on punottu oikean puoleisista ruskeista kahvipusseista yhdistäen pussin eri kohdista leikattuja suikaleita. Kuusi muuta ruutua on punottu vasemman puoleisista mustaa ja keltaista sisältävistä kahvipusseista. Ruutuja on kaksi jokaista eri kuosilla punottua. Jokainen korin sivu on erilaista kuosia ja pohja sisältää kaksi erilaista kuosia. Leikkausohjeet ruutuihin löytyy ruutupunontamalleista.

jatkuu mainoksen jälkeen



kahvipussikori vanhoista kulta katriina kahvipusseista Read More »

keltavihreä brazil kahvipussikori

Pauligin Brazil kahvipusseissa on keltaisella pohjalla vihreitä piirrettyjä kuvia ja tekstejä. Kahvipakettien alareunoissa myös sivut ovat keltaiset ilman mustaa tekstiä ja sitä osaa paketista on käytetty tähän koriin.

Tämä kori koostuu neljästä ruudusta ja neljästä kulmapalasta, jotka on punottu pussin alareunoista leikatuista 6,8 cm leveistä suikaleista. Videolta näet kuvion suunnittelun ja ruutujen punomisen:

jatkuu mainoksen jälkeen



Toisella videolla on näytetty kulman punominen ja kappaleiden kasaaminen koriksi:

Koriin on käytetty 4×12 + 4×9 = 84 suikaletta. Korin koko on n. 21,5 x 15 x 15 cm. Kappaleiden yhdistämiseen on käytetty lahjanarua ja yläreuna on jätetty viimeistelemättä.

keltavihreä brazil kahvipussikori Read More »

neljän kulmapalan korit

Neljästä kulmapalasta muodostuu matala neliöpohjainen kori. Korin leveys ja syvyys ovat kahvipussin leveyden mittaiset, korkeus puolet siitä.

Ensimmäisen korin kolme kulmaa on punottu Presidentti kahvipussien hopean värisistä sisäosista. Neljäs kulma on punottu Juhla Mokka tumma paahto kahvipussien yläosista , joissa on ruskealla taustalla leveä musta raita ja ohuet metallinhohtoiset punaiset raidat.

jatkuu mainoksen jälkeen



Toinen kori on punottu 5,1cm levyisistä punaisista Juhla Mokka suikaleista. Näillä kapeammilla suikaleilla korista tulee hieman ryhdikkäämmän tuntuinen. Kolmas kahvipussikori on punottu eri levyisistä Presidentti pussien suikaleista. Suikaleiden leveydet ovat 5,1 cm; 6,8 cm ja 9 cm. Jokaista leveyttä on yhdessä kulmapalassa kolme.

jatkuu mainoksen jälkeen



Korien osat on yhdistetty lahjanarulla, jota on käytetty myös korien yläreunojen viimeistelyyn

neljän kulmapalan korit Read More »

marjainen kahvipussikori

Meiran Reilun kahvin pusseissa oli värikäs kuvio ja säkkikangaskuvio ala- ja yläreunoissa. Sain näitä joskus kerättyä ison kasan, mutta tämän valmistus lopetettiin ja nyt täytyy tehdä jotain, mihin riittää 80 pussia. Punoin jo joku aika sitten säkkikuvioiset ja marjaiset ruudut valmiiksi. Marjaisia ruutuja oli siis valmiina kuusi, joka riitti melkein neljän ruudun ja neljän kulmapalan koriin. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Muutin siis osan ruuduista kulmapaloiksi (mikä on muuten aika näppärää, jos suunnitelmiin tulee muutos kesken projektin). Marjaiset suikaleet eivät riittäneet, vaan käytin niiden lisäksi neljä säkkikangaskuvioista suikaletta. Näin säkkikangaskuvioisia ruutuja jäi jäljelle 12 kokonaista, mitkä riittää kahvipussikassin sivuiksi. Pohjan voi sitten tehdä jostain vähemmän likaantumisherkästä materiaalista. Säkkikangaskuvioiset jäävät kuitenkin vielä odottamaan inspiraatiota.

Säkkikankaiset suikaleet asettelin yhteen ruutuun ja yhteen kulmapalaan niin, että ne kulkevat valmiissa korissa yhden sivun reunassa ylhäältä alas (ja jatkuvat myös hieman korin pohjaan).

jatkuu mainoksen jälkeen

Korin osat yhdistin tavalliseen tapaan lahjanauhalla. Yläreunan saranat jätin ilman nyöriä ja toivon niiden pysyvän kevyemmässä käytössä purkautumatta. Ja voinhan lisätä yläreunaan nyörin myöhemmin, jos näyttää tulevan tarvetta.

Valmiin Meiran Reilu kahvipussikorin mitat n. 22×15×15 cm.

marjainen kahvipussikori Read More »

juhla mokka kassi

Juhla Mokka pussien yläosista leikatuissa suikaleissa on leveä kultainen raita, jonka reunoilla on uudemmissa pusseissa keltaiset reunat ja vanhemmissa pusseissa punaiset reunat. Tässä kuosissa kultaiset raidat on aseteltu kulkemaan kulmasta kulmaan.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruutupunonnassa on helppoa käyttää luovuuttaan ja asetella valmiita ruutuja erilaisiksi pinnoiksi kasseihin, jotka koostuvat monista ruuduista. Näinkin yksinkertaiset ruudut voi sommitella esimerkiksi näillä kolmella eri tavalla:

Siksak kuvioon tarvitsee kahdella jaollisen määrän ruutuja, jotta kuvio jatkuu samalla tavalla joka kohdassa. Kuusi ruutua ympärykseltään olevaan kassiin tämä siis sopii hyvin.

Toisessa vaihtoehdossa ruutujen kuosit muodostavat rukseja tai neliöitä.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kolmannessa mallissa kassin ympäri muodostuu nuolia.

Pohjan ruudut ovat tässä kassissa yksivärisiä. Suikaleet ovat Juhla Mokka kahvipussien alareunoista.

Tämä kahvipussikassi on kasattu ompelemalla leveällä muovisella lahjanarulla ja viimeistelty keltaisella t-nauhalla ja kassin yläreunassa on mustaa polyesteri anorakkinyöriä.

juhla mokka kassi Read More »

vanhaa kulta katriinaa

Tämä kassi on odottanutkin jo pitkään kasaamista, koska säilytän mielummin ruudut ruutuina, kuin valmiina kasseina, jotka vievät kotona paljon enemmän tilaa. Ja kasaan kassit vasta, kun sille tulee tarvetta. Tämä kassi meni lahjaksi, niin pääsin taas eroon muutamasta ruudusta.

jatkuu mainoksen jälkeen

Nämä ruudut on punottu vanhoista Kulta Katriina -kahvipusseista, joissa on ruskea tausta ja hohtavat kahvikupit. Pohjan lähes mustat ruudut on punottu kahvipussien alareunoista, joissa on myös hieman ruskeaa.

Ruutujen yhdistämiseen käytin taas mustaa lahjanauhaa ja kassin yläreunan viimeistelin mustalla anorakkinyörillä. Neulana sama vanha patjaneula, jonka kärki on hiottu pyöreäksi.

jatkuu mainoksen jälkeen

Samoista kahvipusseista jäi vielä sopivasti materiaalia neljään ruutuun, joissa on kahvilautasesta kokeiltu erilaisia kuvioita. Pohjana korissa on muista Kulta Katriina -kahvipusseista punottu musta ruutu. 

vanhaa kulta katriinaa Read More »

rainbow kori

Rainbow kahvipusseista on tullut sen verran erilaisia malliruutuja, että niistä sai jo kasattua vähän isomman korin. Muutin osan pussien ylä- ja alareunojen punaisista ruuduista kulmapaloiksi. Yksi punainen ruutu jäi korin pohjalle. Loput 13 ruutua ovat kaikki erilaisia.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruudut ja kulmat on yhdistetty tavalliseen tapaan lahjanarulla. Pohja näyttää siltä kuin joka toinen ruutu olisi punainen ja joka toinen kuviollinen. 

Korin yläreuna on viimeistelty nyörillä. Korin kuviosta tuli aika sekalainen, mutta toimii silti hyvin tavaroiden säilyttämiseen esim. kaapissa tai vaatehuoneessa.

rainbow kori Read More »

Scroll to Top