ruutumyllypunonta 6

kahvipussikassi ruutumyllypunonnalla

Tässä vuosien varrella olen punonut kymmeniä kahvipussikasseja, mutta kaikki niistä on olleet samalla ruutupunonta-tekniikalla. Ainoastaan kahvipussit ja suikaleiden leveydet on olleet kasseissa ovat vaihdelleet. Viime aikoina olen kuitenkin kokeillut erilaisia punontatekniikoita ja suunnitellut kassiprojekteja myös niitä käyttäen. Tässä ensimmäinen kokeilu ruutumyllypunonnalla.

Kulta Katriinan paketit ovat viime aikoina vaihtuneet mattapintaiseen ja hieman kuviollisempaan suuntaan. Niitä vielä kerätessä on hyvä käyttää pois vanhemmat mallit, joita on päässyt kertymään reilusti erityisesti perinteistä ja luomua. Tähän kassiin suikaleet on leikattu niin, että suikaleen alareunassa on keltainen tai vihreä raita. Suikaleen yläosa on musta, jossa on Kulta Katriina tekstiä.

Kassin suunnittelin niin, että vaakasuuntaiset suikaleet ovat vihreäraitaisesta luomukahvista ja pystysuikaleissa on keltaiset raidat perinteisen kahvin paketeista. Kassin pohjassa on keltaraitaiset suikaleet. Keltaiset ja vihreät raidat on myös asetettu kassissa aina saman suuntaisesti. Vihreä suikaleiden yläreunassa ja keltainen vasemmassa reunassa.

jatkuu mainoksen jälkeen



Videolta voit katsoa ohjeen kassin valmistamiseen.

Kassiin on käytetty 162 kahvipussia. 66 kpl vihreää ja 96 kpl keltaista. Suikaleita on siis yhteensä 162 kpl.

Suikalekoko on 15 x 7,2 cm ja taitetun suikaleen leveys on 2,4 cm.

Kassin pohjan koko on 15 x 30 cm ja korkeus 27,5 cm, mikä on ruutupunonnalla valmistettua kassia matalampi yhden suikaleen verran.

kahvipussikassi ruutumyllypunonnalla Read More »

siksak kuvioinen kahvipussikori

Tähän kahvipussikoriin on yhdistetty Pauligin Reykjavik ja Juhla Mokka kahvipaketteja. Juhla Mokka paketeista on leikattu pussin alaosasta suikaleet, joissa paketin takaosassa on yksivärinen punainen alue. Reykjavik kahvipaketeista taas on leikattu sattumanvaraisesti jokaisesta paketista kolme suikaletta, joiden kuviot on aseteltu punottaessa niin, ettei näkyviin jää valkoista Paulig logoa eikä punaista UTZ logoa paketin yläosasta.

Kahvipaketeista leikattujen suikaleiden leveys on 6,8 cm ja ne on taitettu kolmikerroksisiksi, jolloin taitetun suikaleen leveys on 2,3 cm. Reykjavik suikaleita on yhdessä siksak kerroksessa 32 kpl (11 kahvipakettia). Juhla Mokka paketeista leikattuja suikaleita on samat 32 kpl siksak kerroksessa ja lisäksi 8 kpl pohjan neliössä eli yhteensä 40 kpl (40 kahvipakettia).

Videolta voit katsoa tarkemman ohjeen punomisen ja korin kasaamiseen:

jatkuu mainoksen jälkeen



Valmiin korin korkeus on n. 17,5 cm ja pohjan koko 14 x 14 cm.

siksak kuvioinen kahvipussikori Read More »

sininen kahvipussikori ruutumyllypunonnalla

Keräsin kahvipussivarastostani kaikki siniset ja osin sinistä sisältävät kahvipussini uuden punontatekniikan testaamista varten. Kahvipusseja oli reilut 100 kpl ja suurin osa oli jopa saman levyisiä. Vanhat Meiran Reilu kahvipussit ovat muutaman millin kapeampia, mutta se ei tässä tekniikassa haitannut, koska kapeammat pussit voi punoa korin reunoihin niin, että suikaleen pää jää reunan yli taitettavaksi, eikä kiristä keskellä punosta ollessaan liian lyhyt.

Tässä punontatekniikassa kahvipussin leveys on jaettu kuuteen osaan ja ruutuja punotaan kahdeksalla suikaleella. Suikaleista jää ruudun ulkopuolelle kahden suikaleen levyiset päät, joita käytetään ruutujen yhdistämiseen. Tässä korissa suikaleleveys on 7,2 cm ja suikaleita on yhteensä 302 kpl.

Ruudut asetellaan ylemmän kuvan mukaisesti ja kaksi ruutua yhdistetään toisiinsa kahdella suikaleella, jotka ovat saman levyisiä, kuin ruuduissa olevat suikaleet. Ruutuja yhdistävien suikaleiden päät punotaan yhteen. Näin muodostuu punottu pinta joka koostuu 4×4 ruuduista, 2×4 ruuduista ja 2×2 ruuduista. Ja näiden väliin muodostuu reikäkuvio, joka tuo hauskasti erilaista ilmettä muuten tavanomaiseen punospintaan.

jatkuu mainoksen jälkeen



Tämä kori muodostuu 26 punotusta ruudusta. Korin pohja on 2×3 ruutua ja reunat kahden ruudun korkuiset. Korin koko on noin 30x32x48 cm.

Korin yläreunaan muodostuu sahalaitainen reuna, joka viimeistellään taittamalla suikaleiden päät korin sisäpuolelle piiloon. Tämä tekniikka ei siis vaadi minkäänlaista ompelua tai liimaamista viimeistelyyn, vaan kori muodostuu kokonaisuudessaan pelkistä kahvipusseista. Kovempaan käyttöön joutuvan korin voi tietysti halutessaan viimeistellä reunasta vaikka niiteillä, etteivät suikaleiden päät lähde avautumaan. Kulmien ja reunan muodostumisen näet alta löytyvältä videolta.

sininen kahvipussikori ruutumyllypunonnalla Read More »

Scroll to Top