ruutupunonnan sovelluksia

kulmapalojen kokeilua

Ketjukuvioiset kappaleet ketjukuvioista koria varten.

Ruutupunonnan malliruutuja on päässyt kertymään tässä nettisivuprojektissa niin paljon, että halusin tehdä niiden säilytystä varten matalat korit, joista niitä on helppo selailla. Puolen ruudun kokoisia koreja voi punoa käyttämällä kulmapaloja ja tässä on käytetty lisäksi perinteisiä ruutuja, jotta korista tulee pitkulaisen mallinen ja siihen mahtuu enemmän ruutuja säilöön. Korien materiaaliksi valikoitui Juhla Mokka, koska siitä olen jo valmistanut ihan riittävästi kasseja. Ensimmäinen kori on tehty ketjukuvioisista Juhla Mokka ruuduista.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kulmapalat yhdistetään samalla tavalla kuin neliötkin. Tässä korissa saranat ovat vaan keskellä korin sileitä pintoja ja niiden peittäminen on helpompaa. Myös kulmista tulee siistimmät, kun niissä ei ole solmuja eikä muita saumoja tai päättelyjä. Ketjukuvio jatkuu kivasti koko korin ympäri ja kori on sisältä sekä pohjasta yksivärinen punainen.

Ketjukuvioinen Juhla Mokka kahvipussikori.
Juhla Mokka kahvipusseista valmistettuja ruutuja ja kulmia korin valmistamista varten.

Toiseen koriin tuli 8×8 kulmapalat ja keskelle 6×8 ruudut. Juhla Mokka pusseista jää aina paljon kapeampia suikaleita ala- ja yläreunojen repeilyn takia, niin nyt tuli käytettyä niitäkin pois.

jatkuu mainoksen jälkeen

Eri leveydet näkyvät kivasti korissa, mutta eivät erotu liikaa. Korissa on myös erilaisia punaisen sävyjä, koska suikaleet on leikattu Juhla Mokka pusseista eri kohdista ja samassa suikaleessa saataa jo olla eri sävyjä.

Juhla Mokka kahvipusseista valmistettu matala pitkulainen kori.
Punottuja ruutuja ruutupunonnalla valmistetuissa koreissa.

Yhteen koriin mahtuu noin 40 ruutua ja malliksi kahvipussit, joista ruudut on punottu.

kulmapalojen kokeilua Read More »

sinistä saludosta

Saludo kassien tarvikkeet: punotut ruudut, lahjanaru, nyöri ja t-nauha.

Saludo kahvipussit ovat ihanan sinisiä. Harmi, että sitä juodaan niin vähän, että sinisiä pusseja tulee harvoin kahvipussien kierrättäjiltä. Sain kuitenkin kasaan riittävästi erilaisia Saludo kahvipusseja, jotta pystyin tekemään kokonaan sinisen kassin ja pussien keskiosista toisen sinivalkoisen kassin.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kokonaan sininen kassi on punottu 6×6 ruuduista, mutta sinivalkoiseen kassiin oli käytettävä myös kapeampia suikaleita, joten 6×6 ruutujen joukossa on myös kuusi 6×8 ruutua. Kapeammat suikaleet kulkevat kassin ympäri alemmassa ruuturivissä.

Tekstillisen Saludo kassin ruudut aseteltuna yhdistämistä varten.
Saludo kahvipusseista punottujen ruutujen yhdistäminen kahvipussikassiksi.

Sinisessä kassissa on paljon eri sävyjä, joita Saludo pusseissa on ollut vuosien varrella. Osa näyttää jopa mustalta. Ompelen aina kassit samalla tavalla pitkissä pätkissä, jotta pääteltävää tulee mahdollisimman vähän. Linjoja saisi varmasti yhdisteltyä vielä pidempiin pätkiin, mutta pidän helpompana yhdistää ruudut suorilla linjoilla, niin tulee vähemmän ongelmia kulmakohdista.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruutujen yhdistämisen jälkeen pujotin kassin yläreunaan anorakkinyörin ja kantokahvoiksi 2 cm sinistä t-nauhaa.

Saludo kahvipusseista valmistetut kahvipussikassit
Saludo korin puolikas

Saludo suikaleista jäi vielä jäljelle kapeita suikaleita riittävästi pientä koria varten. Tällaiseen puolikkaaseen koriin menee 14 suikaletta eli yhteensä korissa on 28 suikaletta. Suikaleiden leveys on 5,1 cm. Korin puolikkaat on valmistettu punomalla toiseen päähän ruutua kaksi kulmaa. Ohjeet kulmien punomiseen löytyy ruutupunonnan sovelluksista.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kaksi korin puolikasta on yhdistetty korkeaksi koriksi, joka toimii hyvin esimerkiksi kynäpurkkina tai hammasharjakorina. Samoista kappaleista olisi voinut tehdä myös pitkän matalan korin yhdistämällä ne eri reunoista.

Pieni Saludo kori

sinistä saludosta Read More »

Scroll to Top