yhden kulman pala

keltamusta kulta katriina kahvipussikori

Perinteisessä Kulta Katriina kahvipussista kulkee keskellä pussia vaakasuunnassa keltainen raita mustalla taustalla. Tästä raidasta muodostui kuvio tähän kahvipussikoriin.

Kori koostuu viidestä punotusta ruudusta, neljästä kulmapalasta ja neljästä kolmiosta. Ruuduista yksi on korin pohjassa ja neljä muuta korin sivuissa. Kulmat muodostavat korin kulmat. Kolmiot muodostavat korin yläreunan. Kappaleet on yhdistetty lahjanarulla ja lahjanarua on pujotettu myös korin yläreunaan vahvistamaan kolmioiden vinoa reunaa.

jatkuu mainoksen jälkeen



lisää Kulta Katriina punontamalleja >

keltamusta kulta katriina kahvipussikori Read More »

keltainen kori brazil kahvipusseista

Keltaisista Pauligin Brazil kahvipusseista saa ihanan pirtsakkaa keltaista materiaalia kahvipussipunontaan. Tässä korissa on käytetty pussin keskiosaa ja ulkopuoleksi suikaleista on jätetty näkyviin kahvipaketin mustaa tekstiä sisältävä takaosa. Kori muodostuu neljästä ruudusta, kolmesta kolmiosta ja kahdesta kulmapalasta. Näin korin muotoon ja kokoon saadaan joustavuutta verrattuna pelkistä ruuduista kasattuun ruutuun.

jatkuu mainoksen jälkeen

Korin yläreuna muodostuu kolmesta kolmiosta, sivut ja osa pohjasta muodostuvat ruuduista. Kahdesta kulmapalasta muodostuu kahden vierekkäisen sivun kulmat. Kaksi muuta kulmaa muodostuu kolmen kappaleen kulmien risteyskohdasta.

Kulmapalasta muodostuva korin kulma on selvästi siistimmän näköinen läheltä katsottuna, kun vertaa kappaleiden saumaan muodostunutta kulmaa. Tämän muotoista koria on kuitenkin mahdotonta kasata niin, että jokainen kulma olisi oma kulmapalansa, joten korin eri puolet ovat pakostikin erilaiset. Korin puolierot eivät kuitenkaan häiritse käytössä.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kori on kasattu lahjanarua käyttäen ja lahjanarua on pujotettu myös korin yläreunaan, jotta kolmioiden reunat eivät lähde purkautumaan tai löystymään. Valmiin korin mitat ovat noin 21x21x11 cm.

keltainen kori brazil kahvipusseista Read More »

marjainen kahvipussikori

Meiran Reilun kahvin pusseissa oli värikäs kuvio ja säkkikangaskuvio ala- ja yläreunoissa. Sain näitä joskus kerättyä ison kasan, mutta tämän valmistus lopetettiin ja nyt täytyy tehdä jotain, mihin riittää 80 pussia. Punoin jo joku aika sitten säkkikuvioiset ja marjaiset ruudut valmiiksi. Marjaisia ruutuja oli siis valmiina kuusi, joka riitti melkein neljän ruudun ja neljän kulmapalan koriin. 

jatkuu mainoksen jälkeen

Muutin siis osan ruuduista kulmapaloiksi (mikä on muuten aika näppärää, jos suunnitelmiin tulee muutos kesken projektin). Marjaiset suikaleet eivät riittäneet, vaan käytin niiden lisäksi neljä säkkikangaskuvioista suikaletta. Näin säkkikangaskuvioisia ruutuja jäi jäljelle 12 kokonaista, mitkä riittää kahvipussikassin sivuiksi. Pohjan voi sitten tehdä jostain vähemmän likaantumisherkästä materiaalista. Säkkikangaskuvioiset jäävät kuitenkin vielä odottamaan inspiraatiota.

Säkkikankaiset suikaleet asettelin yhteen ruutuun ja yhteen kulmapalaan niin, että ne kulkevat valmiissa korissa yhden sivun reunassa ylhäältä alas (ja jatkuvat myös hieman korin pohjaan).

jatkuu mainoksen jälkeen

Korin osat yhdistin tavalliseen tapaan lahjanauhalla. Yläreunan saranat jätin ilman nyöriä ja toivon niiden pysyvän kevyemmässä käytössä purkautumatta. Ja voinhan lisätä yläreunaan nyörin myöhemmin, jos näyttää tulevan tarvetta.

Valmiin Meiran Reilu kahvipussikorin mitat n. 22×15×15 cm.

marjainen kahvipussikori Read More »

rainbow kori

Rainbow kahvipusseista on tullut sen verran erilaisia malliruutuja, että niistä sai jo kasattua vähän isomman korin. Muutin osan pussien ylä- ja alareunojen punaisista ruuduista kulmapaloiksi. Yksi punainen ruutu jäi korin pohjalle. Loput 13 ruutua ovat kaikki erilaisia.

jatkuu mainoksen jälkeen

Ruudut ja kulmat on yhdistetty tavalliseen tapaan lahjanarulla. Pohja näyttää siltä kuin joka toinen ruutu olisi punainen ja joka toinen kuviollinen. 

Korin yläreuna on viimeistelty nyörillä. Korin kuviosta tuli aika sekalainen, mutta toimii silti hyvin tavaroiden säilyttämiseen esim. kaapissa tai vaatehuoneessa.

rainbow kori Read More »

kulmapalojen kokeilua

Ketjukuvioiset kappaleet ketjukuvioista koria varten.

Ruutupunonnan malliruutuja on päässyt kertymään tässä nettisivuprojektissa niin paljon, että halusin tehdä niiden säilytystä varten matalat korit, joista niitä on helppo selailla. Puolen ruudun kokoisia koreja voi punoa käyttämällä kulmapaloja ja tässä on käytetty lisäksi perinteisiä ruutuja, jotta korista tulee pitkulaisen mallinen ja siihen mahtuu enemmän ruutuja säilöön. Korien materiaaliksi valikoitui Juhla Mokka, koska siitä olen jo valmistanut ihan riittävästi kasseja. Ensimmäinen kori on tehty ketjukuvioisista Juhla Mokka ruuduista.

jatkuu mainoksen jälkeen

Kulmapalat yhdistetään samalla tavalla kuin neliötkin. Tässä korissa saranat ovat vaan keskellä korin sileitä pintoja ja niiden peittäminen on helpompaa. Myös kulmista tulee siistimmät, kun niissä ei ole solmuja eikä muita saumoja tai päättelyjä. Ketjukuvio jatkuu kivasti koko korin ympäri ja kori on sisältä sekä pohjasta yksivärinen punainen.

Ketjukuvioinen Juhla Mokka kahvipussikori.
Juhla Mokka kahvipusseista valmistettuja ruutuja ja kulmia korin valmistamista varten.

Toiseen koriin tuli 8×8 kulmapalat ja keskelle 6×8 ruudut. Juhla Mokka pusseista jää aina paljon kapeampia suikaleita ala- ja yläreunojen repeilyn takia, niin nyt tuli käytettyä niitäkin pois.

jatkuu mainoksen jälkeen

Eri leveydet näkyvät kivasti korissa, mutta eivät erotu liikaa. Korissa on myös erilaisia punaisen sävyjä, koska suikaleet on leikattu Juhla Mokka pusseista eri kohdista ja samassa suikaleessa saataa jo olla eri sävyjä.

Juhla Mokka kahvipusseista valmistettu matala pitkulainen kori.
Punottuja ruutuja ruutupunonnalla valmistetuissa koreissa.

Yhteen koriin mahtuu noin 40 ruutua ja malliksi kahvipussit, joista ruudut on punottu.

kulmapalojen kokeilua Read More »

Scroll to Top