
RUUTUMYLLYPUNONTA ohje
Tässä punontatekniikassa yhdistyy ruutupunonta ja tuulimyllypunonta. Kahvipussisuikaleista punotaan ruutuja, joissa suikaleiden päät muodostavat saranalenkkejä ruudun reunoihin. Tässä ohjeessa on käytetty esimerkkinä kahvipussin kuuteen osaan jaettua leveyttä, mutta samat ohjeet pätevät myös kahdeksaan osaan jaetulla leveydellä, jolloin suikaleleveydet sekä käytettyjen suikaleiden määrä vain muuttuu.
tarvikkeet
Ruutumyllypunonta on helppo aloittaa kotoa valmiiksi löytyvillä tarvikkeilla ja työvälineillä. Yhden ruudun punontaan riittää jo kolme ehjää kahvipussia. Lisäksi tarvitset viivoitinta kahvipussin ja leikattavien suikaleiden leveyksien mittaamiseen. Suikaleiden leikkaamiseen voi käyttää ihan tavallisia saksia tai paperileikkuria, jos saksilla leikkaaminen tuntuu hankalalta. Leikkaamisessa voi käyttää apuvälineenä vaikkapa elintarvike kartonkipakkauksesta leikattua sabluunaa. Samoin kartongista voi leikata suikaleiden taittelua varten sopivan apuvälineen. Punonnassa apuvälineinä voi käyttää pyykkipoikia tai muita käsityöklipsejä pitämään irtosuikaleet kurissa.
RUUTUmyllyPUNONNAN VAIHEET
Ennen punonnan aloittamista tyhjien kahvipussien pohjat avataan (HUOM! jos leikkaat yläreunan ja alareunan auki niin menetät hyvää materiaalia) ja jäljelle jääneet kahvit puhdistetaan itselle parhaiten sopivalla tyylillä. Kahvipöly leviää helposti kahvipusseja käsitellessä ja oman askartelupisteen siistinä pitäminen on helpompaa, mikäli pussit on etukäteen huuhdeltu vedellä tai pyyhitty puhtaaksi. Jotkut jopa pesevät kahvipusseja tiskikoneessa. Ruutupunonnassa kahvipussit leikataan suikaleiksi niin, että pussin takasauma on vielä suljettu. Suikaleet ovat siis renkaanmallisia lenkkejä. Suikaleet taitetaan kolmin kerroin, jonka jälkeen niistä punotaan ruutuja. Valmiista ruuduista voidaan sitten yhdistämällä toisiinsa valmistaa esimerkiksi koreja tai kasseja.

suikaleiden leikkaaminen
Ruutumyllypunonta aloitetaan leikattavien suikaleiden leveyden laskemisella. Suurimpaan osaan perinteisistä Juhla Mokka pussien kaltaisista kahvipusseista sopii 7,2 cm leveät suikaleet, mutta eri leveyksiä voi testailla omien mieltymysten mukaan. Suikaleista ei kannata tehdä liian leveitä, jotta kaikki suikaleet saa mahtumaan helposti vierekkäin. Liian kapeilla suikaleilla taas koreista ja kasseista tulee harvoja ja reikäisiä. Kahvipussien leveyksissä on pieniä eroja, minkä takia leveyksiä kannattaa vertailla aina eri pusseja yhdistellessä. Pienet leveyserot pusseissa eivät estä pussien yhdistelyä, mutta eron saattaa huomata punoessa.
Kahvipusseja voi leikata joko saksilla tai erilaisilla paperileikkureilla. Saksilla leikatessa apuvälineenä toimii esimerkiksi kartonkipakkauksesta leikattu oikean levyinen suikale. Varmista, että leikkaat suikaleet kohtisuoraan reunaa vasten, jotta suikaleisiin ei tule kulmia. Suikaleet voi leikata kahvipussista haluamastaan kohdasta. Ylä- ja alareunoissa saattaa kuitenkin olla revenneitä kohtia, joita on hyvä vältellä, ettei ruutuihin tule repaleisia kohtia. Tarvitset yhteen ruutuun 8 suikaletta (muilla leveyksillä punottaviin ruutuihin tulee eri määrä suikaleita). Yhdestä ehjästä kahvipussista saa leikattua helposti kolme suikaletta, mutta pussin korkeus saattaa riittää myös neljään suikaleeseen, jos ylä- ja alareunat ovat siistissä kunnossa.
suikaleiden taittelu
Suikaleet taitellaan kolmin kerroin, jotta niistä tulee kestävämpiä ja taitokset tekevät suikaleiden reunoista myös siistimmät. Taittelussa voi käyttää aluksi apuvälineenä kaksin kerroin taitettua kartonkipalaa, joka on halutun suikaleleveyden kokoinen. Taittelun voi myös tehdä vapaalla kädellä, jos tuntuu että taitteiden leveys pysyy sopivana silmämääräisesti arvioituna. Kuviollisissa suikaleissa on hyvä tarkistaa vielä taitellessa, että haluttu kuvion osa jää näkyviin. Samoin taitellut suikaleet voi asetella jo valmiiksi kuviosuunnitelman mukaisesti, jotta suikaletta ei tarvitse enää punoessa pyöritellä haluttuun asentoon.
punominen
Ruutumyllypunonnassa suikaleita ei pujotella perinteisen punonnan tapaan toistensa yli ja ali, vaan renkaanmalliset suikaleet pujotellaan toistensa sisäpuolelta ja ulkopuolelta. Punominen aloitetaan ottamalla yksi suikale, jonka läpi toinen suikale pujotetaan. (HUOM! Aloita punonta aina samoin päin, jotta saranalenkit ovat jokaisessa ruudussa samalla kohdalla. Muuten ruutujen yhdistäminen ei onnistu.) Kolmas suikale pujotetaan ensimmäisen ulkopuolelle ja neljäs taas sisäpuolelle. Ensimmäistä suikaletta kohtisuoraan pujotetaan yhteensä neljä suikaletta. Ensimmäisen suikaleen sisäpuolelta pujotetut suikaleet muodostavat ruudun reunaan lenkit, joiden avulla ruudut lopuksi yhdistetään toisiinsa.
Suikaleiden pujottelua jatketaan, kunnes ruutu on valmis. Lopuksi ruutu kiristetään vetämällä reunojen lenkeistä. Ruudun reunoilla olevien sakaroiden leveyden kuuluu olla kahden suikaleen leveyden verran pitkiä. Lopuksi ruudun suikaleita voi vielä asetella paremmin erityisesti, jos niistä on tekemässä jotain tiettyä kuviota. Viidestä ruudusta voi jo valmistaa pienen korin ja 14 ruudusta kassin.

kulmapala
Kulman punominen aloitetaan ruudun kanssa samalla tavalla. Ruutua punotaan puoleen väliin eli suikaleita tähän tarvitaan 3/4 ruudun suikalemäärästä. Tämän kulman valmistamiseen tarvitset kuusi suikaletta. Ruutu taitetaan puolesta välistä ja punontaa jatketaan jäljelle jääneillä suikaleiden päillä. Valmiissa kulmassa kaikki kolme sivua ovat saman kokoiset. Suikaleita voi pyöritellä niin, ettei takasaumojen paksut kohdat jää taitteiden kohdalle, jolloin taitteet saa pysymään paremmin.